Kirjoittajalta MartyrForNone

NERVECELL: Psychogenocide

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Lifeforce Records

 

Arabiemiraatit eivät ole mikään metallin tyypillisin kasvualusta. Poikkeuksen sääntöön tekee kuitenkin vuodesta 1999 brutaalia dödistään tahkonnut Dubain Nervecell, joka on ehtinyt jo toisen täyspitkänsä julkaisun kynnykselle. Vuosien saatossa ei bändin konseptia ole juurikaan lähdetty muuttamaan, vaan yhtye jyrää edelleen jenkkityylistä kuoloaan hyvin samassa hengessä kuin virkeällä Preaching Venom (2008) debyytilläänkin. Levyjen soundia yhdistää myös molemmilla julkaisuilla lainassa ollut Psycroptic-kannuttaja Dave Haley.

Nervecell on eksoottisesta taustastaan huolimatta varsin tyypillinen brutaalin death metallin edustaja. Suffocationin tuotantoon on perehdytty tarkkaan, eikä Nilenkään perintö vierasta tunnu olevan. Yllättäen etnisempi lähestyminen paloitteluun on kuitenkin varsin pienessä roolissa ja ilman saatelehtisiä yhtyeen voisi yhtä hyvin olettaa olevan kotoisin vaikkapa New Yorkista. Blastbeatit nakuttavat tiuhaan ja vokalisti/basisti James Khazaalin korina on sitä miehekkäämpää sortimenttia. Esikuviensa mättämisen euforiaan Nervecell ei kuitenkaan yllä, vaan nakuttelut jättävät tuhovoimassaan vielä toivomisen varaa. Yllättäen albumin parasta antia ovat ajatuksella kasatut hieman eeppisemmät suvantovaiheet, jotka komeine kitaratyöskentelyineen nostavatkin miltei poikkeuksetta kappaleiden kiinnostavuutta. Albumin mielenkiintoisempiin raitoihin lukeutuu myös osittain arabiankielinen Shung, jolla myös yhtyeen esikuva Karl Sanders vierailee. Levyn päättävä Nation’s Plague on kuitenkin Psychogenociden ehdoton helmi. Sen armoton jyrääminen pistää miettimään, miksi vastaavaa ei kuultu levyllä jo aiemmin.

Psychogenocide vastaa hyvin brutaalin death metallin akuuttiin puutostilaan ja Nervecellin tavanomaista värikkäämpi tausta nostaa varmasti yhtyeen kiinnostavuutta. Mitään maailmoja mullistavaa albumilla ei ole tarjota, mutta toimivaa peruspätkettä kyllä siitäkin edestä. Esikuvia kunnioitetaan kuitenkin tällä haavaa ehkä liikaa. Voisi helposti kuvitella, että Nervecell pystyisi omaa taustaansa hyödyntäen luomaan jotain huomattavasti persoonallisempaakin.

Markus Makkonen