Kirjoittajalta Harri Linnera

Karelian Warcry – Uuden tulemisen äärellä

 
Miasmankin sivuilta (#44) tuttu Karelian Warcry julkaisee tänä iltana keikkatallenteen vuodelta 2007, jolloin bändi lämmitteli Swallow the Sunia Kouvolan Rytmi-Katissa. Melko pitkästä hiljaiselosta huolimatta Karelian Warcry on elossa ja valmistelee uutta materiaalia.
 
– Bändiä vuonna 2014 kohdannut tragedia, laulaja-kitaristimme Matti Mikkosen menehtyminen lopetti Karelian Warcryn toiminnan lähes kokonaan. Päätimme kuitenkin jatkaa hieman kokoonpanoa muokaten ja viimeistellä kesken olevan albumimme Veripellot. Julkaisijaa albumille ei vielä ole, joten olemme sen suhteen avoimia tarjouksille, kertoo yhtyeen rumpali Anttipekka Heiskanen
 
Karelian Warcry on ehtinyt tehdä uudella kokoonpanolla jo muutaman keikan ja tarkoituksena on keikkailla enemmänkin, kunhan maailma vapautuu koronan ikeen alta. Siinä sivussa bändi on julkaissut kadoksissa olleen version kappaleesta Minun aikani useilla digitaalialustoilla, kuten Spotify ja Youtube.
 
Katso keikkatallenne: Täällä.
 
Karelian Warcryn Facebook-sivu: Täällä.
 

Nawaharjan – Lokabrenna

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Amor Fati Productions

Saksalainen Nawaharjan ilmestyi mustanmetallisen tapahtumisen kartalle vuonna 2011 lyhytsoitollaan Into the Void. Vaatimaton viidenkymmenen kappaleen painos piti kuitenkin huolen siitä, että germaaninelikon avausviilto päätyi vain harvojen ja valittujen tietoon. Sen jälkeen tulikin noin yhdeksän vuoden hiljaisuus, jonka käsillä oleva esikoisalbumi Lokabrennan päättää.

Maanmiehensä Amor Fati Productionsin komeissa pahvikuorissa julkaisema Lokabrennan sisältää yhdeksän kappaletta, joiden yhteispituus lähentelee kokonaista tuntia.

Tyylin puolesta Nawaharjanin ensimmäistä täyspitkää on helppo sovitella pakanallisen mustan metallin hahloon, sinne mainitun genren raaemmalle ja julmemmalle laidalle. Lähemmäksi Arckanumia ja Panphagea kuin vaikkapa Finntrollin ja Korpiklaanin kaltaisia bändejä.

Legendaarisen Shamaataen luomukset tulevatkin melko terävästi mieleen, kun levyn avauskappale Warassuz (Awareness) alkaa soida. Mukaansatempaava ja tarttuva alle kolmeminuuttinen riipaisu, mutta esikuvan vaikutus kuuluu häiritsevän selvästi. Nawaharjan löytää kuitenkin oman äänensä ja sointivärinsä jo toisena tulevassa Maino (Intention) -kappaleessa. Toisaalta on helppo todeta, että Nawaharjan on yksi niistä hyvin harvoista bändeistä, joilla on potentiaalia täyttää Arckanumin jälkeensä jättämä aukko.

Levyn alusta löytyvien alle kolmeminuuttisen ja neljäminuuttisen raidan jälkeen kappaleet alkavat kasvaa pituutta niin, että seitsemäntenä tuleva Umbibrautiniz (Transformation) venyy jo päälle kymmenen minuutin. Minkäänlaista tyhjäkäyntiä levyllä ei kuitenkaan ole, vaan punainen lanka hehkuu kirkkaana ja polttavana. Olipa se sitten raakalaismaista särökauhua, melankolista hidastelua tai paikoillaan junnaavaa messuamista, niin kappaleiden dynamiikka kestää kasassa, eikä tunnu millään tavalla pakotetulta.

Lokabrennan kasvaa myös kappale kappaleelta aina vain paremmaksi. Levyn viides veisu Sunjo (Realization), jossa esiintyy vierailevana vokalistina Chaos Invocationin Malte Langenbrick, on jo suorastaan mestariteos, mutta vieläkin parempaa tulee. Levyn päättävä Hradjungo (Liberation) lähtee liikkeelle väkevällä poljennolla, mutta tavoittaa pian pakanallisen transsin elkeitä. Hieno viimeinen silaus täydellisyyttä hipovalle kokonaisuudelle, ja tässäkin kappaleessa kitaristi-vokalisti Skandazin hypnoottinen messuaminen on se kaikkein kirkkain kruunu.

Nawaharjan päättää pitkäksi venyneen julkaisuhiljaisuuden voitokkaasti. Täytyy toivoa, että Lokabrennanin seuraajaa ei tarvitse odottaa yhdeksää vuotta.                 

Harri Linnera

Rockarska – Rock Hard For Norden

Arvosana: 9/10

Julkaisija: VainoValkeat Productions / Rocknorden Records

Arskan pajassa ei edelleenkään istuta tumput suorina, vaan ahjosta nousevat tulenlieskat nuolevat ahnaasti noenmustaa laipiota ja pajavasaran iskut kolisevat raskaina ja uhkaavina. Tällä kertaa pajan savuisesta hämärästä saatellaan pohjoiseen todellisuuteen Rockarskan esikoisalbumi Rock Hard For Norden.  

Yksitoista kappaletta sisältävä ja reilun puolentunnin keston omaava levy on alleviivatusti sitä, mitä sen nimi lupaa. Se rokkaa rankasti. Arska on lapioinut ahjoonsa aineksia punkista, rockabillystä, rautalankarokista ja perinteisestä hard rockista. Siellä ja täällä aavistelee jopa Arskan toisen bändin Perkeleen goottilaisia kaikuja. Kaikesta tästä huolimatta Rock Hard For Norden on todella linjakas ja iskevä albumi, josta on turhat rönsyt karsittu huolellisesti pois.

Kappaletasolla tarkasteltuna Rockarskan ensimmäinen täyspitkä tarjoaa melkoisen kavalkadin omanlaisiaan hittejä. Miehekkäällä kompilla rullaava, moniulotteinen ja uskomattoman tarttuva Old School. Hieman menneisyyden Perkeleen hengessä tunnelmoiva ja perinteisiä hard rock -vivahteita sisältävä Valkyrie. Kaikuja lännenmiesten elämästä tavoittava, uhmakkaasti julistava The Northern Lands. Päätöskappale Northern Stars summaa levyn hieman melankolisella otteella, mutta senkin pohjalla jymisevät pohjan miehen väkevät sydämenlyönnit.

Rock Hard For Norden on enemmän tai vähemmän täydellinen albumi käsillä olevassa maailmantilanteessa. Se on verevä, väkevä, mieltäylentävä ja taistelutahtoa nostattava. Juuri sitä, mitä näinä ahtaina aikoina tarvitaankin. Rockarskan esikoisalbumi on myös erinomainen lisä Ari Honkosen jo muutenkin melkoisen ansioituneeseen julkaisuluetteloon ja kielii vahvasti sen puolesta, että Arskan paja ei ole ainakaan hiipumaan päin. Hyvä niin.   

Harri Linnera

Aethyrick – Gnosis

Arvosana: 9/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Aethyrick sai alkunsa talvipäivänseisauksena 2016, jonka jälkeen se on julkaissut tuoretta materiaalia melkoisen ripeällä tahdilla. Demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery ilmestyivät 2017, eikä ensimmäinen albumi Praxis odotuttanut itseään seuraavaa vuotta pidempään. 2019 bändi saatteli maailmalle kokoelmalevyn Solstice Cycle, joka pitää sisällään kesä- ja talvipäivänseisausten aikoihin alun perin julkaistut demot.

Vuosi edellä mainitusta kokoelmasta ja käsillä onkin Aethyrickin toinen täyspitkä, joka kantaa nimeä Gnosis. Toistuvuus ei rajoitu pelkästään yhteen sanaan tiivistettyyn levynnimeen, vaan ulottuu myös kappaleiden määrään ja levynpituuteen – eli tälläkin kertaa tarjolla on seitsemän kappaletta, joiden yhteiskesto on noin neljäkymmentä minuuttia.

Jonkinmoiseen kategoriaan haarukoituna Aethyrick edustaa 90-lukulaisesti inspiroitunutta, melodista ja tunnelmallista mustaa metallia, jossa on vahvasti läsnä suomalainen melankolinen paatos. Mainittu paatos vaikuttaa myös vahvistuneen tuntuvasti sitten bändin esikoisalbumin. Tämä on kuulijan mieltymysten mukaisesti asia, joka määrittyy kielteisesti tai myönteisesti. Jos haluaa kirveenhamaran lailla kallokoppaan iskevää tavaraa, niin kannattaa suosiolla suunnata toisaalle. Jos taas kaipaa soonista johdattelua sisäisten tähtitarhojen tai hautausmaiden tutkimiseen, niin tuossa tarkoituksessa Gnosis toimii enemmän kuin hyvin.

Kuten sanottu, Aethyrickin lähestymistapa on melko kaukana poikki ja pinoon -mäiskimisestä, jossa olennainen asia tulee selväksi jo ensimmäisten parinkymmenen sekunnin aikana. Paremminkin tuntuu, että bändillä on tapana aloittaa kappaleensa hieman vaatimattomasti tai jopa jollain tavalla vaisusti, jonka jälkeen äänimaisemaa rakennetaan kerros kerrokselta. Tämä tekee Aethyrickin jälkimmäisestä albumin, joka vaatii useampia kuuntelukertoja avautuakseen kunnolla. Toisaalta Gnosis myös palkitsee omistautuneen kuulijansa melkoisen runsaskätisesti, sillä levyllä ei ole yhtään oikeasti heikkoa raitaa.

Tasaisen tasokkaan kokonaisuuden yläpuolelle kohoavia kappaleita sen sijaan on useampiakin. Nämä tosin tuntuvat vaihtuvan hieman kuuntelukertojen välillä, mutta tulkoon mainituiksi viisiminuuttinen Anointed Bones ja levyn voitokkaasti päättävä, päälle seitsenminuuttinen Golden Suffering. Tämä jälkimmäinen itse asiassa erottui jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla jonkinlaiseksi kestosuosiksi. Vahva tunnelma, hienosti loppua kohti kasvava kokonaisuus ja koko joukko mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten alun bassottelu ja loppuolen akustinen kitara.

Gnosis on vahva toinen albumi bändiltä, joka musiikkinsa ja eetoksensa kanssa kulkee päättäväisesti omaa polkuaan. Erinomaisen suositeltava levy niille, jotka vaativat mustalta metalliltaan sisältöä ja syvyyttä.

Harri Linnera

Korgonthurus – Kuolleestasyntynyt

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Woodcut Records

Millenniumin taitteessa alulle laitettu Korgonthurus käväisi Tuonen mailla vain vuosi perustamisensa jälkeen. Rajan tuolta puolen palattuaan bändi saatteli maailmalle koko joukon pienjulkaisuja ja siihen päälle albumit Marras (2009) ja Vuohen siunaus (2016).

Muutama vuosi erinomaisen toisen täyspitkän jälkeen noutaja tuli uudemman kerran kylään ja Korgonthurus hajosi joksikin aikaa. Tilanteen tasaannuttua perustajajäsenet Kryth ja Corvus tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että bändi ei ole vielä valmis lopullisesti kuopattavaksi. Näin ollen Korgonthurus jatkoi kaksimiehisenä kolmannen albuminsa valmistelua. Jossain vaiheessa joukkoon liittyi myös kitaristi Insanis Xul, joka on aiemmin vaikuttanut kuolonmetalliryhmä Necrodiumissa.

Kuolleestasyntynyt sisältää kuusi kappaletta, joiden kesto vaihtelee pääosin neljän ja reilun kuuden minuutin välillä. Huomattavan poikkeuksen muodostaa albumin päätöskappale Nox, jolla on pituutta päälle yhdeksän minuuttia. Levyn kokonaiskesto on hieman alle neljäkymmentä minuuttia.

Tyylillisesti Korgonthurus on edelleen rehellistä ja konstailematonta mustaa metallia, joka ei kuitenkaan jumita muiden auraamissa laaduissa vaan onnistuu innovoimaan musiikillisen spektrin synkemmässä päässä. Jo edellisellä albumilla huomiota kiinnittänyt varioitu rytmiikka on tällä kertaa vielä asteen tai parin verran voimakkaammin esillä. Tätä vahvistaa myös tanakoitunut saundimaailma.

Kappaleiden tasolla tarkasteltuna Kuolleestasyntynyt on kilpailua kiitettävän ja erinomaisen välillä. Albumin aloittava nimikkokappale oli sillä tavalla riivaava kokemus – kuuntelin sen saman tien kymmenkunta kertaa peräjälkeen – että tuli pieni epäilys sen suhteen, onko loppulevyn mahdollista yltää samalle tasolle. Onhan sen, vaikka kyllä mainittu kipale säilyttääkin aseman kirkkaimmista kirkkaimpana kruununa. Kenties jollain tavalla enteellisesti toiseksi parhaimmaksi erottuukin Riivattu. Raskas ja junnaava mutta samalla ruton lailla tarttuva kappale, jossa Corvuksen riivatulla raakkumisella on merkittävä rooli.

Yhteensummaten on helppo todeta, että Korgonthurus lunastaa edellisen levyn asettamat odotukset suvereenisti. Vuohen siunaus antoi odottaa pätevää seuraajaa, mutta Kuolleestasyntynyt kohoaa reilusti odotushorisontin yläpuolelle. Todella jäätävän kova kolmas täyspitkä, jonka rohkenee jo tässä vaiheessa vuotta nostaa vuoden parhaimmistoon.

Harri Linnera

Sammas’ Equinox / Emanating Void – Temples of Ice 7″EP

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana saatellut maailmalle demonauhat Pilgrimage (2016) ja Boahjenásti (2017), jotka portugalilainen Signal Rex on sittemmin julkaissut uudelleen Pilgrimage / Boahjenásti -kokoelmalevyllä (2019).

Emanating Void omaa sekin varsin lyhyen historian, jonka aikana siltä on ilmestynyt kutakuinkin albumimittainen eponyymi demonauha (2018). Näistä kahdesta melko lailla alamaailmaisesta ja varjoisesta aktista Emanating Void on vielä askeleen tai parin verran syvemmällä varjoissa, sillä bändistä ei löydy oikein mitään taustatietoa. Sammas’ Equinoxilla on sentään verrattain helposti selvitettävä kokoonpano, vaikkei bändi noin muuten mustanmetallisen tapahtumisen pintakuohuissa uiskentelekaan.    

Levyn A-puolelta löytyy Sammas’ Equinoxin Glaciers in the Somber Night. Lähes seitsemän minuutin mittainen kappale on raaka ja julma mutta samalla melkoisen tarttuva. Väkevä. Tavallaan Glaciers in the Somber Night on hyvin lähellä koulukirjaesimerkkiä pohjoismaisesta mustasta metallista, mutta siitä huolimatta tuntuu hankalalta nimetä mitään tiettyjä vaikutteita.

Noin kolmen ja puolen minuutin jälkeen kappale muuttaa muotoaan ambientin ja dronen suuntaan, mikä ei ole Sammas’ Equinoxille mitenkään tavatonta. Lopputulos on joka tapauksessa loistava. Bändi maalailee soonista kuvaa jäisistä maisemista hieman samaan tapaan kuin Mick Harris levyllään Like a Slow River, olkoonkin, että Sammas’ Equinoxin esiin loihtimat maisemat eivät ole välttämättä tältä planeetalta ja että ilmaisu on huomattavasti tapahtumarikkaampaa kuin mainitulla brittiläisellä gentlemannilla.

Levyn B-puolelta löytyy Emanating Voidin Crystallized in Superiority. Hieman alle kuusiminuuttinen kappale on vimmainen ja kolkko. Kylmä. Päällimmäisenä mieleen tulee kotimainen Warloghe, mutta hieman tempoa laskiessaan Emanating Void tuntuu löytävän samanlaisen likaisen pulssin ja grooven, joka teki demoaikojen Gravelandista niin nautittavaa. A-puolelta löytyvän maanmiehensä lailla Emanating Void onnistuu loihtimaan esiin kuvia tuonpuoleisesta tai ainakin kaukaisesta, jäisestä todellisuudesta, vaikka bändi nojaakin pelkästään metalliseen ilmaisuun.

Temples of Ice on todella linjakas pienjulkaisu, jolla kaikki kansitaiteesta alkaen muodostaa saumattoman kokonaisuuden. Näin ollen mitään varsinaista voittajaa ei ole mielekästä valita levyn kahdesta bändistä. Sammas’ Equinox ja Emanating Void lähestyvät seiskatuuman teemaa hieman erilaisilla tulokulmilla, mutta vahvasti toisiaan täydentäen. Tästä kehkeytyy se kiitettävän arvoinen kokonaisuus, joka Temples of Ice todellakin on.

Harri Linnera