Kirjoittajalta Archtur

Swedenrock 2019 – Sölvesborg, Ruotsi

Ruotsissa on aina perinteinen hevi ja hard rock on ollut suosiossa kautta vuosikymmenien. Näin ollen Swedenrock on aina ollut vanhojen ja legendaaristen dinosaurusten temmellyskenttänä aina vuodesta 1992 lähtien, kun ensimmäinen Ruotsirokki järjestettiin Karlshamnissa, kunnes 1998 se siirrettiin nykyiselle paikalleen Sölvesborgiin. Vuosien aikana festari on paisunut parin päivän tapahtumasta nelipäiväiseksi hevin ja rockin juhlaksi. Lisäksi mukaan tullut melkoinen määrä näyttelyasettajia, jotka toimivat yhteistyössä Swedenrockin kanssa. Swedenrockin yleisön keski-ikä liikkuu lähempänä 50 kuin 30 vuotta, sillä ovathan monet esiintyjät kasarinuorten aikakaudelta. Jälleen kerran bändilista oli vakuuttava. Ja olihan joukossa muutamia yhtyeitä, jotka olivat viimeisellä kiertueellaan, kuten Kiss ja Slayer. Joten nokka kohti Swedenrockia.


 

KESKIVIIKKO

 

Legendaarinen Oz on käynyt läpi melkoisen muutoksen kokoonpanossaan. Ainoastaan rumpali Mark Ruffneck on enää jäljellä edellisen levyn kokoonpanosta. Laulaja Ape De Martini on poistunut kuvioista ja tilalle on pestattu nuorempaa sukupolvea edustava kaveri hoitamaan laulut. Oz on jo käsite ja brändi sekä kotimaisessa että ruotsalaisessa metallimaailmassa. Jos Ruffneck olisi aloittanut uudella nimellä, ketään ei olisi kiinnostanut. Sen sijaan nimi Oz vetää yleisöä puoleensa, kuten oli nähtävissä Swedenrockissa. Uudistunut bändi veti hyvän setin, joka koostui vanhoista klassikoista kuten ”Fire In The Brain”, ”Black Candles”, ”Search The Light” uhnohtamattakaan ”Turn The Cross Upside Down” ja tietenkin uudempaa matskua ”Dominator”, ”Bone Crusher”. Nykyinen laulaja veti vanhat piisit hyvin ja näytti, että lavalla on oltu ennenkin.

Perinteistä brittiläistä New Wave Of The British Heavy Metallia edusti Demon. Bändin piti jo lopettaa aikoja sitten, mutta vokalistin Dave Hill ei ole vain malttanut. Miksi lopettaa yhtye, kun keikkaa riittää ja levyjäkin julkaistaan tasaiseen tahtiin. Keikka lähti käyntiin ”Night Of The Demon” -piisillä ja muutenkin setti koostui vanhemmasta materiaalista.  Hill oli nähnyt vaivaa esiintymiseen, sillä kasvot oli maalattu ja päällä oli kaapua muistuttava vaatetus. Demon oli hyvä ja piisit rullasivat sujuvasti – suorastaan yllättävän hyvin. Tuskin Hill tulee lopettamaan yhtyettä vielä vuosiin, vaikka ikää miehellä alkaa olemaan.

 

Perinteisestä hevistä seuraavaksi brassi-dödön pariin, kun Krisiun veti nupit kaakkoon tunnin ajaksi telttalavalla. Krisiun on tunnettu armottamasta live-esiintymisestä, ja kolmikko veti jälleen kerran oksat pois -tyyllisen keikan. Tunnin setti käsitti piisejä kaikkiaan kahdeksalta levyltä ja piisien välissä basisti/laulaja muisti kiitellä yleisöä, että olivat tulleet katsomaan bändiä. Kieltämättä oli hyvä kiitellä, sillä ruotsalainen hård rock -yleisö ei helposti lämpiä rankemmalle metalille. Setin lopuksi kuultiin vielä Aces Of Spades -koveri.

 

Pitkän linjan rässi veteraani Death Angel on juuri julkaissut uuden levyn Humanicide, joka osoittaa, ettei bändi ole hidastamassa tahtia. Lavallakin bändin osoittautui todella äreäksi ja tiukaksi ryhmäksi, joka mätti piisejä tiukalla otteella toinen toisensa perään. Laulaja Mark Oseugon ääni on edelleen timmissä kunnossa ja muutenkin mies oli kuin duracell-pupu, joka viiletti pitkin lavaa eikä niskanikamia paljon säästelty.

 

TORSTAI

Torstaipäivä alkoi mukavasti saapuessani alueelle, kun Blaze Bayley napautti noin tunnin kestävän Iron Maiden -settinsä käyntiin. Olihan se todella mukava kuulla vähemmän kuultuja Blazen aikaisia Maiden-piisejä kuten ”Lord Of The Flies”, ”Judgement Of Heaven” etc. Piisit ovat todella hienoja ja eeppisiä, jotka jokaisen Iron Maiden fanin pitäisi hanskata ja tuntea.

Saksalais-romanialainen Powerwolf on viime vuosina kasvattanut suosiotaan valtavasti. Ei ole sinänsä ollut ihme, että kakkoslava kutsui ja yleisöä oli paljon. Bändin ulkoinen habitus oli hauska leikitellen sekä vampyyri- että susiteemoilla. Onhan Powerwolfin power metalli kieltämättä aika köppöistä, vaikka mahtipontisuutta onkin lisätty koskettimilla.

Seuraavaksi oli vuorossa kolmen ruotsalaisen bändin putki. Aluksi oli Arch Enemy, joka on onnistunut nostamaan suosiota laulavaihdoksen myötä.  Arch Enemy oli jälleen takuuvarma esiintyjä, jossa ei ollut heikkoja lenkkejä. Bändi  oli kovassa vedossa ja yleensäkin Arch Enemyn keikat ovat tiukkoja vetoja.  Alissa White-Gluz oli täyttä energiaa ja vimmaa koko keikan ajan.

On aivan käsittämätöntä, miten ihmeessä Amon Amarthista on tullut noin iso bändi 2000- ja 2010-lukujen aikana. Nyt tämä viikinkirytmiryhmä oli Swedenrockissa päälavan tason esiintyjä. Paikka on kyllä ansaittu, sillä onhan sitä kierretty ympäriinsä. Toisaalta ovat olleet oikeassa paikkaan ja oikeaan aikaan, mikä on tehnyt monista bändeistä isoja, kun on ollut mukana ripaus onnea. Amon Amarthin Swedenrockin keikkaa varten oli myös satsattu visuaaliseen puoleen; oli pommeja, tulipatsaita ja tietenkin viikinkiköriläiden taisteluhetkiä.  Amon Amarthin setti koostui useiden levyjen piiseistä aina Avengerista saakka. Uusimmalta Bersekerilta tuli kolme. Nokkamies Johan Hägg oli yhtä hymy läpi keikan, kun mies tähyili suurta yleisömerta.

Ruotsalaistunut Johanna Sardonis on onnistunut samaan hyvän nosteen Luciferille. Lisäksi Nicke Anderssonin liittyminen mukaan on tuonut lisää kiinnostusta yhtyettä kohtaan.  Bändin 70-luvun tyyppinen hard rock oli todella maagista ja tarttuvaa. Nicke Anderssonin tanakka rumpalointi on tuonut yhtyeeseen tiukkuutta. Sardoniksen elehdintä mikkitelineen kanssa toi myös iloa miespuolisille katsojille.

Viimeistä kiertuettä vetävä Slayer oli kerrankin saanut hyvän slotin. Aikaisemmin Slayer on soittanut päiväsaikaan Swedenrockissa, kun tällä kertaa oli soittoaika puolen yön aikaan. Pimeässä valot ja komeat tuleshow näyttivät todella vaikuttavilta. Thrash-legenda vyörytti piisejä melkoisella sykkeellä, ettei armoa paljon annettu. Piisilista koostui perinteisistä klassikoista kuten ”War Ensemble”, ”Dead Skin Mask” jne., ja yllättäen Repentlessiltä oli aivan yksi piisi. Viime kiertueella soitettu ”Dittohead” oli pudotettu, mikä on sääli. Holt ja King hoitivat tonttinsa tiukalla soitannalla, kun taas Aray tykkäsi silmäleikeistä yleisön kanssa. Slayer on nyt tulossa Tuskaan, joten jää nähtäväksi, miten tulet ja valot toimivat päivän valossa. Mutta se on varma, että Tuskan yleisö osaa pistää ison vaihteen päälle pitissä, kun hurri yleisö tyytyi hieman heiluttamaan päätä ja pikkaseen puimaan nyrkkiä.

Repentless

Evil Has No Boundaries

World Painted Blood

Postmortem

Hate Worldwide

War Ensemble

Gemini

Disciple

Mandatory Suicide

Chemical Warfare

Payback

Temptation

Born of Fire

Seasons in the Abyss

Hell Awaits

South of Heaven

Raining Blood

Black Magic

Dead Skin Mask

Angel of Death

PERJANTAI

 

Osaltani kolmannen päivän korkkasi ruotsalainen AOR-projekti Night Flight Orchestra, jossa Soilworkin nokkamies Björn Strid on päässyt toteuttamaan uusia musiikillisia visioita. Itselleni Night Flight ei ole koskaan uponnut, kuten eräs totesi, että minulla ”huono maku”. Noh, bändi oli panostanut taustalaulajiin ja sonnostautunut pukuihin sekä naukkaili viiniä piisien lomassa. Swedenrock-yleisö näytti diggaavan.

 

Saksan kitarasuuruus Axel Rudi Pell on ollut vakioesiintyjä Swedenrockissa vuosien ajan. Mies on julkaissut julmetun määrän levyjä vuosikymmenien varrella, mutta niistä ei ole koskaan noussut mitään kestosuosikkia. Bändi vetäisi tasaisin setin, mutta Pellillä oli ylimääräistä ohjelmaa tekniikan kanssa. Ilmeisesti kitara ei toiminut toivotulla tavalla, ja tämä selvästi jurppi saksalaista. Laulajalla oli hommassa hankassa, mutta miksi ihmeessä Boddy Rondinelli soittaa Axel Rudi Pellin yhtyeessä? Onko työtehtävät niin tiukassa nykyään?!

Nyt päästiin asiaan, sillä Candlemass oli seuraavana. Kevättalvella julkaistu The Door to Doom oli suorastaan hyvä levy, jolla ensimmäisen levyn laulaja Johan Längquist hoiti kaikki vokaalit. Mies on silloin tällöin esiintynyt Candlemassin riveissä vuosien saatossa. Nyt mies oli ensimmäistä kertaan varsinaisesti viralinen laulaja. Swedenrockin setti käsitti piisejä tietenkin ensimmäiseltä Candlemass-levyltä Epicus Doomicus Metallicus, kuten Crystal Ball, Solitude, Under the Oak ja olihan setissä Messiah Marcolininkin aikakauden kamaa, kuten Bewitched, Mirror Mirror ja Dark Reflections. Bändin itse maestro Leif Edling on muuttanut ulkoista habitusta aika rankasti viime näkemältä; lierihattu, pitkä parta ja harmaantunut tukka. Längquist veti keikan läpi varmoin ottein, sillä onhan mies kokenut esiintyjä.

The Well of Souls

Dark Reflections

Mirror Mirror

Astorolus – The Great Octopus

A Sorcerer’s Pledge

Under the Oak

Bewitched

Crystal Ball

Dark Are the Veils of Death

Play Video

Black Trinity

Solitude

 

Jenkkiläinen power metal -pioneeri Jag Panzer ei koskaan noussut suureen suosioon, vaan on enemmän nauttinut kulttisuosiota. Ilmeisesti Jag Panzer ei ollut kovinkaan tunnettu nimi Swedenrockin yleisön keskuudessä, sillä jengiä oli katsomassa hävettävän vähän. Tuskin siihen syy oli syynsä samaan aikaan soittava ZZ Top. Missä olivat perushevidiggarit?! Noh, Coloradon power metal -viisikko veti todella maittavan setin, joka koostui piisejä kahdeksalta levyltä. Luonnollisesti ensimmäiseltä Ample Destructionilta vedettiin kolme piisiä. Vokalisti Harry Conklin on eräs aliarvoistetuista metallilaulajista. Miehen ääni oli tikissä ja kuulosti todella mahtipontiselta. Harmi, että oli vähän jengiä, sillä Jag Panzer on näillä levyesasteilla harvinaista herkkua.

 

Väen vähyydestä ei ollut nyt kyse, kun At The Gates veti settinsä kolmoslavalla. At The Gates ei yllättänyt esiintymisen suhteen tai settilistan puitteissa. Bändi oli viimeisen päällä varma kaikissa otteissa, ettei mitään lipsumista tapahtunut.

 

Puolan Batushka on ollut viime aikoina myrskyn silmässä, kun laulajan ja bändistä erotetun kitaristin välille on kehkeytynyt varsin erikoinen taistelu bändin omistuksesta. Siitä huolimatta laulajan vetämä Batushkalla on kesän aikana huomattava määrä keikkoja buukattuna, kuten Swedenrock. Lavalle bändi oli taatusti raahannut paikallisen ortdoksikirkon ylijäämätavarat ja hieman retusoinut uusiksi. Alttarikamaa, ikoneita ja kynttilöitä oli sen verran paljon, että kyllä sillä yhden messun saa hyvin aikaseksi. Keikan aluksi kynttilöiden syntyttäminen kesti tovinsa, kunnes liturgia saatiin kunnolla käyntiin. Batushka veti messunsa läpi hyvin perinteisellä batushkamaisella otteella. Laulaja toimi eräänläisenä ortodoksilaisena pappina, joka piti messua seurakunnallensa. Kieltämättä lava näytti komealta ja huolellisesti suunniteltuna.

 

Tässä yhteydessä on muutama sananen kirjoitettava illan pääesiintyjästä, Kissistä. Bändihän on jäähyväiskiertueella, joka kantaa nimeä ”The End Of The Road”. Onhan tällä maskijättiläisellä jo viides vuosikymmen menossa, joten Simmonsilla ja Stanleyllä alkaa kilometrit tulla täyteen. Show oli näyttävä, kuten Kissillä on aina ollut. Verta, liekkejä, pommeja ja tietenkin Genen kieli. Setti koostui perinteisestiä Kiss-klassikoista, kuten Love Gun, Detroit Rock City jne. Oli mielenkiintoista huomata, että setti jopa sisälsi Psycho Circusin nimipiisin ja Sonic Boomilta rallin ”Yeah”. Kasariosaston maskittomalta kaudelta olivat mukana mm. Lick It Up, Heavens On Fire ja Crazy Nights. Genen ääni oli iskussa ja kuulosti varsin hyvältä, mutta Stanleyn ääni oli aika synkkää kuunneltavaa. Kun mies esitteli piisiä, niin puhe oli pelkkää kähinää ja raakkumista. Piisien alkaessa, miehen ääni olikin yllättäen kuin linnun laulua, ilman mitään ongelmia. Tämä pisti miettimään, että teknologiaa oli jossain suhteessa käytetty apuna. Suotakoon tämä Kissille, sillä nyt viimeisiä viedään ja kohta tämä legenda on pian historiaa.

     
     
     

 

LAUANTAI

Kotimainen sensaatio Beast In Black aloitti jo puolen päivän paikkeilla kolmoslavalla.  Bändi on hyvin saavuttanut jalansijaa Ruotsin kamaralla, sillä lavan alue oli tupaten täynnä porukkaa.  Hyvä, että uudet bändit kiinnostavat festariyleisöä. Beast In Blackin melodinen ja hieman kasarimainen hevirokki oli mukaansa tempaisevaa, ettei ole ihme, että yleisö nautti.

Neloslavalla keikkansa vetänyt ennestään allekirjoittaneelle tuntematon Brothers Of Metal oli täydellinen yllätys. Swedenrockin promoottori kehoituksesta oli mentävä katsomaan, kun paikalla oli 5000-6000 ihmistä hurraamassa. Bändi näytti siltä, että olisivat lainanneet lavakuteet Turisakselta ja Teräsbetonilta. Heidän ideassa oli kieltämättä havaittavissa samankaltaisuutta kuin näissä mainituissa suomalaisissa bändeissä. Ainoa ero oli se, että toinen laulajista oli nainen. Muuten flirttailtiin metalliveljeyden puolesta. Ilmeisesti vitsinä kehitetty idea oli lähtenyt hieman lapasesta.

On suorastaan ihme, ettei Demons And Wizardsia saatu soittamaan tänä kesänä suomalaisille hevikarkeloihin. Power metal -friikit olisivat taatusti itkeneet ilon kyyneleitä, kun Jon Schaffer ja Hansi Kusch olisivat tuutanneet menemään Iced Earthin, Blind Guardianin ja Wizardin piisejä. Ruotsalaiset saivat kunnon annoksen power metallia. Demonsin setti todellakin käsitti pari Iced Earthin piisiä kuten I Died for You, Burning Times ja Blind Guardianilta soitettiin Valhalla ja Welcome to Dying. Jon Schafferia ei olisi tunnistanut samaksi mieheksi, sillä kaveri on leikannut tukkansa ja harmaantunut todella nopeasti.

Tunisialainen Myrath on mielenkiintoinen ja suorastaan raikas tuulahdus metallimaailmassa, sillä kulttuuriliset vaikutteet ovat niin vahvasti mukana. Yhtye oli panostanut visuaaliseen puoleen, sillä oli tanssioita, tulishowta ja erilaisia taikatempputrikkejä.  Täytyy kyllä myöntää, että Myrathin piisit kuullostivat todella koukuttavilta ja todella hyviltä. Tämä bändi pitää saada Suomeen ja pian.

Saxon on Saxon. Bändi veti perusturvallista heavyä, joka ei  petä eikä myös yllätä. Sen sijaan laulaja Biff Byford vaikutti olevan aidosti yllättyneeltä, kun päälavan iso alue oli aivan tupaten täynnä. Kun kyseessä oli festarikeikka, niin Saxon luonnollisesti turvautui klassikoihin, jotka uposivat ruotsalaiseen keski-ikäiseen yleisöön. Viimeisimmältä Thunderbolt-levyltä tuli Motörheadille omistettu piisi ”And They Played Rock And Roll” sekä kiekon nimikkopiisi. Biff oli vireessä ja niska nikamia ei välillä säästelty. Eihän tässä ole montaa vuotta, kun mies täyttää 70 vuotta.

Annihilator peruutti viime hetkellä Swedenrockin keikkansa ja tilalle pestattiin pitkäaikainen ruotsalaisen dödömetallin nimi Unleashed. Ilmeisesti perinteinen death metal ei ole kaikkien suosiossa, sillä yllättävän vähän jengiä oli valunut paikalle. Siitä huolimatta Unleashed tykitti menemään vanhan liiton kuolon metallia. Jos Unleashed kärsi vähäisestä yleisömäärästä, sen sijaan samaan aikaan soittanut Hammerfall kakkoslavalla oli saanut aivan järjettömän yleisömäärän. Kun Hammerfallia aikansa kuunteli, niin oli todettava, että Cansin ääni vuosien aikana madaltunut aika lailla. Noh eihän mies ole enää nuori, vaan kohta 50 vuoden rajapyykki menee rikki.

Richie Blackmoren Raibow’n taannoinnen Hartwallin keikka sai paljon kuraa niskaan. Bändi soitto oli tahmeaa, itse Richiellä ei soitto oikein kulkenut ja lisäksi papalla taisi olla muuten huono päivä. Keikka päättyi hämmentävällä tavalla ilman encorea ja yleisön buuauksiin. Swedenrockin keikalta osalta ei ollut paljon odotuksia, sillä Helsingin keikasta ei voi mennä huonommaksi mennä. Rainbow on ilmeisesti ahkerasti treenannut tulevia festarivetoa, sillä yhtye soundasi hyvälle ja eikä myötähäpeällisiä tilanteita ollut. Laulaja Ronaldo Romero oli todella hyvä vanhojen klassikoiden tulkitsija. Mies kuitenkin tietää roolinsa, kuten muutkin yhtyeessä, ja ketä ihmiset ovat tulleet katsomaan. Keikalla oli tietyä huumoria, kuten Jens Johanssonin piisien esittely ruotsiksi. Lisäksi Romero ja Blackmore näinnäisesti ihmettelivät piisien valintoja. Kaikesta paistoi, että nyt oltiin aivan erilaisella asenteella liikenteessä.

Rainbow veti soittoajan reippaasti yliajalle ja samaan kakkoslavan eteen alkoi pakkaantumaan jengiä odottelemaan Behemothia. Oletettavasti Nergal ja kumppanit taatusti odottelivat täydessä sotavarustuksissaan, kunnes Richie Blackmore oli vetänyt viimeiset soolot. MUTTA – kun lavan rakennetta alkoi tarkemmin katsomaan, niin se näytti yllättävän erikoiselta; erikoinen taustakangas, koskettimet. Hetkinen…. Kun Rainbow oli saanut settinsä lopetettua, samantien kuuluttajat ilmoittivat, että Behemothin kamat olivat alueella, mutta kaverit olivat jääneet Frankfurtin kentällä. Eli keikka oli sitten sen osalta peruttu. Sen sijaan Myrath oli suostuteltu tuuraamaan Behemothia. Kun tunisialaiset saapuivat lavalle, he saivat raikuvat aplodit ja kannustukset. Bändi suorastaan viisinkertaisti yleisön määrän aikaisemmasta määrästä.  Mutta tämä lisä keikka oli loistava, sillä tulishowt, tanssijat ja taikatemput näyttivät hienommilta isommalla lavalla. Jos Myrathin kaverit ja heidän taustavoimansa osaavat pelata korttinsa oikein, niin ovet ovat auki suuremmalle suosiolle.

 

Jälleen kerran Swedenrock  tuli koettua ja lukuisa määrä bändejä oli taas kerran todistettu livenä. Osa taatusti viimeistä kertaa ja osa tullaan vielä näkemään tulevaisuudessa. Jos perinteinen hard rock ja classic rock kiinnostaa ja on halua nähdä vielä dinosauruksia lavalla, niin Swedenrockissa on mahdollisuus todistaa tämä omin silmin ja korvin.

Teksti & kuvat: Arto Lehtinen

Swedenrock 2018

 

Perinteinen Swedenrock kutsui jälleen allekirjoittaneen Etelä-Ruotsiin Sölvesborgiin. Kuten aikaisempina vuosina Swedenrock on aina tarjonnut hienon festavaalikokemuksen ja lisäksi bändikattaus on ollut aina loistava. Tänä vuonna pääesiintyjinä toimineet Ozzy Osbourne, Judas Priest ja Iron Maiden vierailivat jo Suomessa Rockfestillä ja parilla omalla keikalla. Lisäksi mukana oli liuta muita vanhan liiton orkestereita kuten Helloween ja Uriah Heep. Sen sijaan uudemman sukupolven edustajina toimivat muunmuassa In This Moment  ja hieman vanhempi Lacuna Coil.  Miasma oli paikalla todistamassa legendoja.

Helloween – Pumpkins United (Helsinki, Jäähalli 30.11.2017)

Helloween on ollut suomalaisten suosikki vuosikymmenien ajan. Kun bändi ensimmäisen kerran vieraili Dion kanssa vuoden 1987 Giants Of Rockissa, siitä lähtien Helloween on vieraillut Suomessa kymmeniä kertoja. Edellisen kerran Helloween soitti Michael Kisken kanssa Helsingin Jäähallissa vuonna 1988, kun kurpitsahevarit lämppäsivät Iron Maidenia. Viimeisen kerran Kiske on nähty Suomen karamalla Helloweenin keulilla 1993.  Nyt vuonna 2017, lähestulkoon 30 vuotta myöhemmin, Kiske palasi uudelleen Jäähallin lauteille yhdessä nykyisen Helloweenin kokoonpanon ja lisäksi Kai Hansenin kanssa. Tällä kertaa vanha jäähalli toimi Black Boxina, eli katsomot oli verhottu ja kenttä oli ainoastaan käytössä. Keikka oli loppuunmyyty, sillä kentällä oli  myytyä 3000 lippua. Monet ihmettelivät, miksei katsomoihin myyty lippuja, sillä monet jäivät ilman lippua.

Lava oli verhottu komeasti verholla, jossa luki Helloween – Pumpinks United. Aloitusintrona toimi Robin Williamsin Let Me Entertain You, jonka mukana yleisö lauloi. Aloituksena vedettiin heti kärkeen Halloween ja heti perään tuli Dr. Stein. Oli mielenkiintoista, että Kiske ja Deris jakoivat Kisken aikakauden piisien vokalisoinnin keskenään. Tämä kuitenkin toimi mallikkaasti. Lisäksi yhtye halusi antaa kuvan yhtyeen ”me”-hengestä.

Sen sijaan I’m Alive oli kokokaan Kisken heiniä, kun taas Deris hoiti puolestaan raidat If I Could Fly ja Are You Metal? Mielenkiintoinen seikka oli myös, että Hansen soitti myös sellaiset piisit, joita kaveri ei ole koskaan ollut mukana tekemässä, kuten Perfect Gentleman ja kuten myös edellä mainitut piisit. Kieltämättä oli hienoa katsoa, kun Hansen ja Weikath vetivät kitaraduettoa, kun kolmas kitaristi Sasha Gerstner tuli mukaan hieman myöhässä.

Helloweeniin kuuluu osana piirroshahmot ja kurpitsat. Piirroshahmot Seth ja Doc olivat saaneet oman osansa, sillä hahmot oli saaneet oman animaatiopätkät, joita näytettiin melkein joka piisin välissä. Tämä tietenkin vei huomattavan osa soittoajasta, sillä olisihan sitä mieluusti kuunnellut enemmän vanhoja Helloween viisuja. Toisaalta, vaikutti siltä, että Helloween-kööri tarvitsi piisien välissä taukoa ja varsin laulajat tarvitsivat äänijänteiden leputusta. Bändi on matkan taistellut flunssan ja vilustumisen kourissa. Tämä kieltämättä näkyi Kisken suorituksessa, sillä miehen ääni ei aina väli auennut siihen loistokkuuteen, mihin on totuttu. Mitä noihin animaatiopätkiin tulee, niin olihan ne kieltämättä hauskoja. Niillä viitattiin jokaiseen Helloween-jäseneen tavalla tai toisella.

Ingo Schwichtenbergin osuutta ei ollut unohdettua tällä kiertueella. Mieshän vaikutti Helloweenissa erityisesti kasarikaudella, kunnessa 90-luvun alkupuolella sai kenkää. Miehen kohtalo sinetöityi traagisesti 1995, kun päätti päivän julmalla tavalla. Rumpusooloa varten oli tehty entistä rumpalia kunnioittaen taidokas videokooste,  jonka mukaan Dani Löble soitti ikään kuin yhdessä Schwichtenbergin kanssa.

Kai Hansen ansaitsee propsit illan kovimmasta vokaalisuorituksesta. Mies revitteli äänijänteitään siihen malliin, että ei ole mikään ihme, että miehellä on ollut ongelmia äänen kanssa. Hansenin osuus käsitti vanhan liiton Helloweenia miehen omalta aikakaudelta Starlight/Ride The Sky/Judas ja vielä lopuksi Heavy Metal Is The Law.

Helloweenin kitaristit Hansenin ohella hoitivat tontin hyvin. Sashan Gerstenerin rooli on kieltämättä outo, sillä mies on mukana kokoonpanossa, vaikka ei periaatteessa kuuluisi olla. Tilannetta voisi hyvin verrata Iron Maideni Janick Gersiin, kun kaveri on vain mukana, kun sattuu olemaan mukava kaveri. Weikathin on aina oma itsensä lavalla, hyvin flegmaattinen.

Tätä kiertuetta varten on treenattu ja taatusti asetettu kovat tavoitteet, joten yhtyeellä ei ole varaa ryssiä hommaa. Yhtyeen jäsenet ovat nyt sitoutuneet Helloween seuraavaksi 2,5 vuodeksi, joten yhtyeen jäsenten välinen kemia on saatu kuntoon ja muinaiset erinäiset näkemykset on onnistettu siirtämään taka-alalle. Kuten alussa viitattiin ”me”-henkeen, niin Deriksen ja Kisken välinen ”jutustelu” toimi ja osattiin vitsailla hyvin.

Kun jäähallin katsomot olivat täysin verhottu, soundit olivat todella hyvät. Verhot loivat varsin hienot puitteet onnistuneelle tapahtumalle ja hyvälle feeliksille.  Olihan se hieno ja onnistunut keikka Helloweenilta ja vanhan kunnan I Want Out se piisi, jolla monet Helloweenin keikat on lopetettu. Näin kävi myös. Helloween saapuu kesällä Kuopiorockiin, joten jos tämä keikka jäi väliin, niin siellä tämä spektaakkeli kannattaa ainakin todistaa.

Teksti & Kuvat: Arto Lehtinen

THE SET LIST

Intro: Let Me Entertain You (Robbie Williams song)

Halloween (with Michael Kiske & Andi Deris)
Dr. Stein (with Michael Kiske & Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
I’m Alive (with Michael Kiske)
If I Could Fly (with Andi Deris)
Are You Metal? (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Rise and Fall (with Michael Kiske)
Intermission (Seth & Doc)
Waiting for the Thunder (with Andi Deris)
Perfect Gentleman (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Starlight / Ride the Sky / Judas (with Kai Hansen)
Heavy Metal (Is the Law) (with Kai Hansen)
Forever and One (Neverland) (with Michael Kiske & Andi Deris)
A Tale That Wasn’t Right (with Michael Kiske & Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
I Can (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Drum Solo (Dani Löble & Ingo ‘battle’)
Ingo Tribute
Livin’ Ain’t No Crime (with Michael Kiske) (partial)
A Little Time (with Michael Kiske)
Intermission (Seth & Doc)
Why? (with Andi Deris)
Sole Survivor (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Power (with Andi Deris)
How Many Tears (with Andi Deris, Michael… more )

Encore:
Invitation
Eagle Fly Free (with Michael Kiske)
Keeper of the Seven Keys (with Michael Kiske & Andi Deris)

Encore 2:
Intermission(Seth & Doc)
Guitar Solo(Kai Hansen)
Future World (with Michael Kiske)
I Want Out (with Michael Kiske & Andi Deris)

Outro (Braveheart Soundtrack)

Swedenrock 7.-10.6. Sölvesborg, Ruotsi

Kesäkuun alkuviikot ja Swedenrock, tämä yhdistelmä on ollut allekirjoittaneen kalenterissa jo vuodesta 2002. Joka vuosi tulee lähdettyä uudestaan, sillä festari on oiva kattaus vanhoja dinosauruksia ja nuorempaa sukupolvea. Minulle tämä oli jo 16. Swedenrock putkeen, ja toivottavasti ensi vuonna uudestaan, sillä Swedenrock onnistuu joka vuosi yllättämään esiintyjäjulkistuksillaan. Vaikka useampi legendaarinen nimi on siirtynyt rajan tuolle puolen, kuten Gary Moore, Ronnie James Dio, Lemmy jne, niin Swedenrock onnistuu aina haalimaan muita legendaarisia nimiä, kuten tänä vuonna mm.  Running Wild. Tässä kooste muutamista mielenkiintoisista nimistä, jotka esiintyivät tapahtumassa.

 

KESKIVIIKKO

Swedenrockin ensimmäinen päivä on perinteisesti ollut aina ns.  lämmittelypäivä. Tällöin vain osa festarialueesta on käytössä. Kuitenkin kolmella lavalla on jo liuta mielenkiintoisia nimiä, joten oli oltava ajoissa paikalla.

Grand Magus  on kuin peruskallio, sillä bändi ei horju eikä lipsu otteissaan. Vankkaa heavy metallia kolmen miehen voimalla. Siinä on koko Grand Maguksen perusta. Vokalis JB Christofferssonin jykevä ääni luo koko perustan Maguksen soundeille. Loistava veto!

Tanskalainen Myrkur aiheutti black metal -puritanistanien keskuudessa melkoista jupinaa ja murinaa, sillä tanskalainen malli tekemässä black metallia oli aivan käsittämätön yhdistelmä. Myrkur on nyt julkaisemassa uutta levyä, mutta tuskin samanlaista jupinaa on odotettavissa. Myrkur on parhaimmillaan  pimeässä, ja kun kyseessä on festarikeikka, tällöin teltta on oiva paikka. Swedenrockissa Myrkur soitti teltassa, jolloin visuaalinen puoli pääsi hyvin esille. Vokalistin Amalie Bruunin kurkkua raastava laulutyyliä tasapainotettiin hyvin naisen enkelimäisellä äänellä. Myrkur on parhaimmillaan enemmän folkmaisissa tunnelmissa.

Saksalainen Grave Digger on pitkän linjan puurtaja. Vetä satoi kaatamalla kun Boltendahl kumppaineen soitti menemään. Grave Digger oli hyvä, sillä piisit jylisivät hyvin. Setti koostui sekä uudemmasta että vanhemmasta materiaalista. Se, että Rebellion piti pilata yleisölaulatuksella ja pitkitetyllä aloituksella, oli anteeksiantamatonta. Rebellion-piisillä löysin Grave Digger ns. uudestaan 90-luvulla. Se, että Boltendahl edelleen jaksaa puskea Grave Diggeriä eteenpäin on hatun noston arvoista, sillä suurempi suosio on jäänyt saavuttamatta, mutta kulttimaine on ja pysyy. Tätä kuvastaa viimeinen piisi hyvin Heavy Metal Breakdown.

Vettä alkoi olemaan sen verran paljon ja vaatteet sekä kuvauskalusto alkoivat olla kovilla, joten tässä vaiheessa oli parasta siirtyä hotelliin kuivattelemaan huomista varten.

 

TORSTAI

Nifelheimiä ei Miasman lukijoille tarvitse esitellä. Bändillä on varsin taattu maine kovana livevetona. Gustaffsonin kaksoset hallitsevat lavalla tapahtuvan poseeramisen ja ilveilyn. Kesäinen päivä keskellä kirkasta auringonpaistetta ei ole aivan Nifelheimille sopiva yhdistelmä, mutta siitä huolimatta viisikko nakutti menemään tiukalla otteella, eikä antanut sivuseikkojen haitata. Keikan jälkeen, kun turistiin Tyrantin ja Hell Butcherin kanssa, olivat molemmat täysin puulla päähän lyötyjä siitä, että Exciter ja Venom Inc. soittavat syksyllä Hesassa.

Iced Earthin uusi levy Incorruptible on jo Stu Blockin kolmas täyspitkä bändin riveissä. Block on kovan luokan vokalisti eikä jää juuri äänensä puolesta varjoon Matt Barlowille. Sen sijaan Blockin lavakarisma ei ole samaa luokkaa kuin Barlowilla tai Ripperillä. Siinä Blockille on vielä aika lailla treenaamista. Kun keikkaa seurasi, niin jotain puuttui Iced Earthin vedosta, sillä se oli aika hengetön ja hyvin perusturvallinen. Kun Iced Earthin keulilla oli Tim Ripper Owens ja soittivat juuri samalla lavalla, siinä vedossa oli energiaa. Jäädään odottamaan seuraavaa keikkaa Blockilta, jos miehellä olisi parempi päivä.

 Doro Peschillä ei ollut aikoinaan oikeutta käyttää Warlock-nimeä, sillä silloinen manageri rekisteröi nimen itselleen. Siitä alkoi pitkä Doro-nimellä alkanut sooloura. Vuonna 2004 Doro esiintyi Warlock-nimellä Wackenissa, jolloin bändin kokoonpano koostui True As Steel -aikaisista kavereista. Swedenrockissa Warlockissa vaikutti hyvin pitkälti Doron bändimiehistö ja mukana oli Triumph and Agony -levyn kitaristi Tommy Bolan. Doro kumppaneineen heittikin ko. levyn kokonaisuudessaan ja lisäksi Earthshaker Rock, True as Steel ja encorena Judas Priestin Breaking the Law, joka oli loppujen lopuksi turha. Doro on aina pirteä ja kovassa kunnossa. Tästä pitäisi monet musiikon ottaa mallia.

Primus nautti Suomessa hyvää suosiota 90-luvulla, jolloin mm Wynona’s Big Brown Beaver soi ahkerasti niin MTV:llä kuin kotimaisilla kanavilla. Primus kulminoituu Les Claypoolin ilmiömäiseen bassonkäsittelyyn ja hauskoihin piiseihin. Tyylikkäästi harmaantunut Les Claypool on edelleen showmies, vaikka ei ole niin arvaaton kuin 90-luvun keikoilla. Swedenrockin yleisö ei koskaan pääse hurmokselliseen tilaan bändien aikana, mutta Primuksen aikana se oli aktiivisempaa keskimääräistä enemmän. Primuksen kitaristi Larry Lalonde on aiemmin kieltänyt kaiken menneisyytensä Possessedissa. Ilmeisesti mies on sinut sen kanssa nykyään, sillä Claypool esitteli Lalonden entiseksi Possessedin kitaristiksi. Primus veti varsin hittikimaraisen setin, jossa olivat mukana mm. Too Many Puppies, Mr. Krinkle ja tietenkin Wynona’s Big Brown Beaver. Primus oli varsin viihdyttävä. Hmm, taisi Southparkin tunnari puuttua setistä…

Fates Warning vieraili Swedenrockissa jokusen vuotta sitten Parallels-levyn kokoonpanon kanssa. Silloin bändi soitti päälavalla. Tällä kertaa lava oli vaihtunut pienemmäksi neloslavaksi. Puitteet olivat paljon paremmat ja pienempi lava varsin sopiva Fates Warningin tapaiselle bändille. Keikan teki myös erikoisemmaksi, kun pitkäaikainen basisti Joey Vera matkusti takaisin kotiin tyttärensä valmistujaisiin ja alkuperäinen basisti Joe DiBiase oli värvätty bändiin tilapäisesti. Fates Warning todella hienon setin, sillä aloituksena ollut From the Rooftops oli vakuuttava. Setissä oli yksitoista piisiä kuudelta eri levyltä. On todella sääli, ettei Fates Warningista ole tullut isompaa nimeä.

Wintersunilla ei ollut kovinkaan kiitettävä slotti, sillä päälavalla oli samaan aikaan meuhkasi Aerosmith. Yleisö oli voittopuolisesti raahautunut kuuntelemaan Tylerin kiekumista. Wintersunilla oli vain kuorallinen porukkaa katsomassa.  Tämä ei tuntunut Mäenpäätä ja kumppaneita hetkauttavan, vaan vetivät varsin maukkaan setin. Mäenpää osannut ottaa homman haltuun uudessa roolissa, sillä mies oli luopunut kitarasta ja keskittynyt täysin vokaalien hoitamiseen.

 

PERJANTAI

Primal Fear on aina ollut vakuuttava livebändi. Swedenrockin keikka ei ollut yhtään poikkeus. Ralfin komennuksen alla sakut vetivät tiukan keikan. Tuplabasarit paukkuivat ja Ralfin ääni oli tikissä. Onneksi oli porukkaa katsomassa, sillä yleensä puolen päivän tietämillä yleisöä on todella vähän katsomassa bändejä.

Ratt vieraili Swedenrockissa 9 vuotta sitten. Silloin tämän legendaarisen tukkabändin kokoonpano oli hieman erilainen, kun mukana oli alkuperäinen rumpali Bobby Blotzer ja basson varressa Robbie Crane.  Blotzer sekoili itsensän pihalle ja rumpuihin palkattiin Jmmy DeGrasso. Kaikista ilahduttavinta oli, että alkuperäinen bassisti Juan Croucier on palannut yhtyeeseen. Rattin keikasta voidaan olla kahta mieltä. Pearcyn ääni kuullosti aivan kamalalta tai joidenkin mielestä se oli aivan ok. Mies on jo 60 ikävuoden saavuttanut, joten ääni ei voi olla enää 30 vuoden takainen. Ratt soitti varsin hyvin, mutta itseäni häiritsi Pearcyn turhan flegmaattinen olemus. Sen sijaan Coucierin lantion heiluttelu ja pyörähdykset olivat varsin huvittavia.

Ministryn industrial-tykitys on säälimätöntä. Al Jourgensen ei anna yhtään armoa, vaan bändi paukutti täyden laidallisen tunnin verran, että korvat soivat hetken. Vaikka yhtyeen kokoonpano on mennyt useamman kerran uusiksi, tämä ei ole vähentänyt Jourgensenin vimmaa ja raivoa. Ministry nakutti 18 piisiä menemään. Luonnollisesti Psalm 69 aloitti keikan. Muutenkin Psalm 69 -levyn piisejä kuului settilistaan. Rio Grande Blood perustui Bushin vastaiseen kampanjointiin. Nyt kun Bush ei ole enää kuvioissa, Jourgensen joutuu tarkistamaan uusiksi, miten nykyisen pressan kanssa pitää toimia. Ministry on aina ollut tiukka, suorastaan brutaali lavalla.

Mike Howen paaluun myötä Metal Church on kokenut uuden nousun ja bändin viimeisin levyn XI oli suorastaan hyvä. Lisäksi bändissä oli tapahtunut muutoksia, kun pitkäaikainen rumpali Jeff Plate hyppäsi pois ja tilalle pestattiin mm. Waspissa soittanut Stet Howland. Metal Church oli vakuuttava lavalla, sillä Mike Howen olemus ja lavalla liikkuminen todistaa sen, että mies on täpiöissään festariyleisön edessä. Muiden kavereiden hoidellessaan oman tonttina Howe  revitteli innoissaan. Uudet piisit kuten Needle And Suture ja No Tomorrow ovat hyviä piisejä ja sopivat vallan mainiosti vanhemman materiaalin kanssa yhteen. Tiettävästi Metal Church on alkanut tekemään jo uutta levyä.

Voivod oli saanut todella huonon slotin, sillä Scorpions oli juuri sopivasti päälavalla. Luonnollisesti ruotsalainen hard rock -yleisö raahautui kuuntelemaan Still Loving You, kun Voivod joutui soittelemaan pienelle, mutta innokkalle yleisölle. Se ei tuntunut Snakeä ja kumppaneita juuri haittaavan. Kitaristi Morgan ja Blackyn paikan haltuun ottanut Rocky viilettivät lavalla tuulispäiden lailla. Setti oli yllättävän old school -painoitteinen, sillä Killing Technologyn piisejä tykitettiin menemään ja totta kai perinteinen Voivod ja Dimension Hatross. Vetivät hyvän keikan, mutta sääli etteivät ruotsalaiset tajua hyvän päälle.

Running Wild ei juurikaan heitä keikkaa. Bändihän, tai siis Rock Rolf, jäi alun perin ”eläkkeelle” 2009, mutta 2015 Running Wild palasi Wackenissa lavalle, ja nyt armon vuonna 2017 Running Wild oli päättänyt heittää jopa useamman keikan. Aluksi Venäjällä oli pari keikkaa ja sen jälkeen  piraattimetallistit heittivät keikkaa eri festareilla. Swedenrockissa Running Wild soitti soitti Scorpionsin jälkeen, ja ajoitus oli todella hyvä. Pimeässä yössä kaikki valot ja komeat pommit pääsivät oikeuksiinsa. Lisäksi porukkaa oli suhteellisen paljon katsomassa. Jos Wackenin vuoden 2015 keikka oli pikkasen lepsu, nyt oli Rolf kumppaneineen saanut hyvää harjoittelua muutamista keikoista. Soittaminen ja lavalla olo ei ollut niin jäykkää. Sen sijaan settilistasta voi aina napista, mutta viimeisimmältä Rapid Foray -levyltä neljä piisiä oli sopiva määrä. Conquistadoresilla lopettettiin tunnin pituinen keikka.

 

LAUANTAI

Kohti viimeistä päivää. Kelit vain paranivat. Aikataulullisesti näytti tulevan taas vilkas päivä, sillä taas oli kerettävä katsomaan lukuisa määrä mielenkiintoisia bändejä.

Candlemassista on tullut oman itsensä coveribändi. Bändin perustaja ja sielu Leif Edling on ollut pitemmän aikaan lataamassa akkuja ja Messiah Marcolin on jo käytännössä ottaen kadonnut kuvioista. Bändin nykyinen nokkamies Mats Leven on loistava laulaja ja esiintyjä, mutta aina sitä kaipaa klassikkokokoonpanoa. Siitä huolimatta Candlemass jatkaa keikkailua ja kysyntää on. Ruotsin doom metallin lähettiläät olivat nyt valinneet Nightfall-levyn läpisoitettavaksi. Kunnialla albumi soitettiin läpi.

Rhapsody löi power metallin kansan ällikällä 20 vuotta julkaistulla Legendary Tales -levyllä. Luca Turillin luotsaama italopowerihme julkaisi levyä tasaiseen tahtiin, joita joko ylistettiin tai haukuttiin maan rakoon. Kun Manowarin Joey DeMaio astui kuvioihin, siinä vaiheessa koko paletti meni sekaisin. Kaiken väännön jälkeen Turilli ja Lione ovat päättäneet lopettaa yhden Rhapsody-version, kun kiertue kantaa nimeä Rhapsody – The 20th Anniversary Farewell. Setti käsitti levyt, joilla kaksikko on ollut mukana. Turilli viiletti pitkin lavaa ja eikä pysynyt hetkeäkään paikalla. Rhapsody oli varsin viihdyttävä ja rehellisesti sanottuna hyvä. On todella sääli, että Rhapsodyn tarina meni sekoiluksi. Ehkä on vain syytä laittaa piste tälle Rhapsody-saagalle.

Venomin 10 vuoden takainen keikka oli täyttä tykitystä. Voluumi oli varmasti laitettu täysille, sillä korvat soivat Black Metalin jälkeen pari päivää. Cronos nykyisen bändin viimeisin levy From the Very Depths oli posiitivinen yllätys. Sen sijaan Venomin keikka ei ollut ihan posiitivinen yllätys. Bändi kuullosti lähinnä perinteiseltä rock bändiltä kuin raa’alta black metalilta. Settilista oli varmasti vanhan liiton fanittajille pettymys, sillä setti koostui pääsääntöisesti uusimmasta tuotannosta.

Merciless julkaisi aikoinaan todella tykkilevyn The Awakening silloisen Mayhemin Euronymouksen Death Like Silencin kautta. Levy oli väkevää deathrässiä. Bändihän kävi aikoinaan Suomessa Entombedin lämppärinä. Syksyllä bändi nähdään taas Suomessa. Noh, Swedenrockissa Merciless oli enemmän laiskan oloinen. Laulaja oli haahuili pitkin lavaa ja muutenkin bändin lavaolemus oli pikkasen hakusessa. Toivottavasti kaverit ovat edes hieman terästäytyneet paremmin tulevaa Suomen keikkaa varten.

Carcass heitti todella kovan keikan. Soundit olivat todella murhaavat ja nelikko oli hyvässä vedossa läpi koko keikan. Walker oli iskussa, kuten myös Steer, jotka tuntuivat nauttivan soittamisesta. Homma ei ainakaan yleisön puolelta näyttävät väkisin väänneltyltä. Ehtipä Walker heittää hieman jutun tynkää piisien välissä. Setti koostui vanhoista sekä uusimmista piiseistä. Sinänsä setti ei sisältänyt mitään yllätyksiä, sillä saatiin kuulla perinteiset Exhume to Consume / Reek of Putrefaction, Corporal Jigsore Quandary, yms.

Tässä vaiheessa oli aika siirtyä baarin puolelle, sillä In Flames valmisteli keikan aloittamista. Mitähän nyky- In Flamesista on enää jäljellä, muuta kuin rippeet. Bändissä on ovi käynyt ahkeraan ja tilalle on tullut uusia hanttijätkiä. Voi hyvin sanoa, että In Flames saa olla ihan omassa rauhassaan.

Swedenrock oli tältä osin paketissa. Ensi vuonna uudestaan, sillä Swedenrock ei petä bändivalintojensa suhteen.

Teksti & kuvat: Arto Lehtinen

Iron Maiden – Hämeenlinna 29.6. 2016

lataus

Iron Maiden, tämä brittiläisen perinnehevin lipunkantaja, nauttii perusvankkaa ja suorastaan lojaalia kannatusta Suomen maassa. Vaikka bändi on vieraillut näillä leveysasteilla 36 vuoden ajan kaiken kaikkian 21 kertaa, suosio on edelleen vahva, lukuunottamatta 90-luvun lamavuosia. Tällä kertaa brittihevin legendat olivat liikkellä uuden albumin Book Of Souls teemojen mukaan.  Kiertue saapui myös Hämeenlinnan vehreään Kantolan tapahtumapuistoon,  jonne oli tullut 25000 silmäparia nauttimaan hyvästä seurasta ja siinä samalla musasta.  Ennen kuin Bruce ja kumppanit päästivät Eddien irti, soittivat Amon Amarth, Stratovarius ja Sabaton.

Edellisen kerran todistin Stratovariuksen Hämeenlinnassa Giants Of Rockissa 1989, kun bändin kokoonpano oli ”hieman” toisenlainen. Vettä on ehtinyt virrata Vanajassa jonkin verran, sillä Stratovarius vuosimallia 2016 on täysin eri bändi. Kotipellon johdolla Stratot vetivät hyvin turvallisen ja perinteisen best of -sikermän. Jens Johanssonilla ja basisti Lauri Porralla vaikutti olevan hauskaa lavalla. Perinteiset Hunting High And Low ja Eagleheart  sekä myös uudempi tuotanto kuten Unbreakable kuuluivat olennaisena osana settiin.20160629_180137

Kun Straton soittokamppeet ja backdroppi oli saatu siirettyä sivuun, Amon Amarthin taisteluvälineet saatiin esiin. Amon Amarth veti myös perusvarman keikan, joka on totuttu näkemään Ruotsin viikinkidödömetallisteilta. Nokkamies Johan Hägg kiitteli moneen kertaan suomalaista heviyleisöä. Setti käsitti Amonjen peruspiisit kuten The Pursuit of Vikings, Deceiver of the Gods, Guardians of Asgard etc. Joten jäämme odottelemaan Amon Amarthin omaa keikkaa yhdessä Testamentin kanssa myöhemmin tänä vuonna.

20160629_183304

Ennen Maidenia oli vielä Sabatonin vuoro lämmitellä lauteet kunnolla. Sabatonin keikat ovat yleensä laulaja Joakimin ja muun bändin välistä stand up -komiikkaa. Ruotsin keikalla suurin osa ajasta olikin kulunut kivaan jutusteluun ja vitsien kertomiseen. Maidenin lämmittely ei onneksi käsittänyt turhaa löpinää, vaan piisit tamppattiin menemään suhteelliseen nopeaan tahtiin. Bändillä on vannoutunut fanilaumansa, jotka varustautuvat oikein Sabaton-tyyppisiin taisteluvarusteisiin. Tietenkin nämä valloittivat eturivin. Sitten taas ne, jotka eivät voi edes sietää koko bändin olemassaoloa, siirtyivät kiltisti nauttimaan virvokkeita.

 20160629_194646

Kun UFO:n Doctor Doctorin tunnusomaiset riffit aloittivat tunnelman kohottamisen, samalla rytmikkäät Maiden huudot kaikuivat pitkin puistoa.  Tällä kertaa brittihevin veteraanit olivat siis liikenteessä viiseimmän levyn The Book Of Soulsin tiimoilla. Lava oli rakennettu noudattelemaan mayjoen temppelin rakenteita. Bruce ei kyllä paljon dresscodesta tätä nykyä piittaa. Ennen muinoin mies veti kunnon lavakuteet päällä, kun taas nykyään mies heittää verttyneen hupparin niskaan ja chinocit jalkaan. Mikäs siinä, jos mies tuntee niissä olonsa hyväksi. Tällä kertaa ei onneksi ollut rikkinäisiä verkkahousuja ja repeytynyttä salipaitaa kuten vuoden 2002 soolokeikoilla.

 

Keikka aloitettiin The Book Of Souls -piisillä, jossa Bruce verhoutui savuihin ja pyrki näyttämään mystillisestä. Jengi ei osannut syttyä uusiin piiseihin, mikä nyt on aivan luonnollista. Ovathan piisit uusia, eivätkä ole vielä saavuttaneet legendan statuksia. Tears of a Clown meni kieltämättä hieman Brucen osalta sekoiluksi, sillä mies keksi vaahtosammuttimen ja suihki pitkin lavaa. Vaikka Maidenin miesten ikä huitelee 60 paikkeilla, väsymystä ei miesten soitannassa tai lavatouhuissa ole havaittavissa. Harris on kovakuntoinen kaveri, jonka fyysinen kunto edellyttäisi jo maratonin juoksemista. Gers on nyt aina Gers. On vaikeaa sanoa, kuinka monta kertaa mies ehti edes kunnolla soittaa, sillä välillä homma meni enemmän akkrobatiaksi kitaran kanssa kuin soittamiseksi. Dickinson on melkoinen sähköjänis, joka jaksaa hääriä pitkin lavaa. Useat tekivät erityisen mielenkiintoisen havainnon Brucen lauluissa, nimittäin välillä se hävisi aivan tyystin. Jälkikäteen on luotu erilaisia salaliittoteorioita lähenteleviä analyyseja, mistä se mahdollisesti johtui. Onko Bruce menettämässä äänensä sairaustelun myötä vai pettikö tekniikka koko keikan ajan? Kuitenkin Bruce on jo ikämiesluokkaa, joten ei välttämättä mies vedä samassa rekisterissä kuin esim. 30 vuotta sitten. Kuitekin äänen katoaminen ja häilyminen oli varsin eriskummallinen piirre. Monille Maidenin näkeminen ja klassikoiden kuuleminen kuten The Trooper, Powerslave, Fear of the Dark etc., ovat niitä keikan kulmikiviä, joita halutaan. Kieltämättä kuusi uutta piisiä uudelta levyltä on riskivalinta, sillä aiitä tulee lievää puutumista. Onneksi maidenit eivät tehneet samanlaista virhettä kuin A Matter of Life and Death -kiertueella, että soittaisivat koko uuden levyn läpi.

20160629_221432

Yhtye veti tosiaankin perusvarman keikan ja kaikki tuntuivat olevan hyvillään, kun poistuivat Kantolasta. Seuraavaa Maidenin keikka odotellessa, toivottavasti se tulee olemaan sisätiloissa, sillä tällöin kaikki pienet lavalla olevat yksityiskohdat tulisivat paremmin esille.

 

Teksti: Arto Lehtinen

Sweden Rock 2016

Sweden-Rock-Festival mobil_0

Sweden Rock
Sölvesborg, Ruotsi 8.-11.6. 2016

On taas se hetki kesästä, kun perinteinen Sweden Rock Festival kutsuu puoleensa. Festivaali viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlia.