Kirjoittajalta Archtur

Swedenrock 2018

 

Perinteinen Swedenrock kutsui jälleen allekirjoittaneen Etelä-Ruotsiin Sölvesborgiin. Kuten aikaisempina vuosina Swedenrock on aina tarjonnut hienon festavaalikokemuksen ja lisäksi bändikattaus on ollut aina loistava. Tänä vuonna pääesiintyjinä toimineet Ozzy Osbourne, Judas Priest ja Iron Maiden vierailivat jo Suomessa Rockfestillä ja parilla omalla keikalla. Lisäksi mukana oli liuta muita vanhan liiton orkestereita kuten Helloween ja Uriah Heep. Sen sijaan uudemman sukupolven edustajina toimivat muunmuassa In This Moment  ja hieman vanhempi Lacuna Coil.  Miasma oli paikalla todistamassa legendoja.

Helloween – Pumpkins United (Helsinki, Jäähalli 30.11.2017)

Helloween on ollut suomalaisten suosikki vuosikymmenien ajan. Kun bändi ensimmäisen kerran vieraili Dion kanssa vuoden 1987 Giants Of Rockissa, siitä lähtien Helloween on vieraillut Suomessa kymmeniä kertoja. Edellisen kerran Helloween soitti Michael Kisken kanssa Helsingin Jäähallissa vuonna 1988, kun kurpitsahevarit lämppäsivät Iron Maidenia. Viimeisen kerran Kiske on nähty Suomen karamalla Helloweenin keulilla 1993.  Nyt vuonna 2017, lähestulkoon 30 vuotta myöhemmin, Kiske palasi uudelleen Jäähallin lauteille yhdessä nykyisen Helloweenin kokoonpanon ja lisäksi Kai Hansenin kanssa. Tällä kertaa vanha jäähalli toimi Black Boxina, eli katsomot oli verhottu ja kenttä oli ainoastaan käytössä. Keikka oli loppuunmyyty, sillä kentällä oli  myytyä 3000 lippua. Monet ihmettelivät, miksei katsomoihin myyty lippuja, sillä monet jäivät ilman lippua.

Lava oli verhottu komeasti verholla, jossa luki Helloween – Pumpinks United. Aloitusintrona toimi Robin Williamsin Let Me Entertain You, jonka mukana yleisö lauloi. Aloituksena vedettiin heti kärkeen Halloween ja heti perään tuli Dr. Stein. Oli mielenkiintoista, että Kiske ja Deris jakoivat Kisken aikakauden piisien vokalisoinnin keskenään. Tämä kuitenkin toimi mallikkaasti. Lisäksi yhtye halusi antaa kuvan yhtyeen ”me”-hengestä.

Sen sijaan I’m Alive oli kokokaan Kisken heiniä, kun taas Deris hoiti puolestaan raidat If I Could Fly ja Are You Metal? Mielenkiintoinen seikka oli myös, että Hansen soitti myös sellaiset piisit, joita kaveri ei ole koskaan ollut mukana tekemässä, kuten Perfect Gentleman ja kuten myös edellä mainitut piisit. Kieltämättä oli hienoa katsoa, kun Hansen ja Weikath vetivät kitaraduettoa, kun kolmas kitaristi Sasha Gerstner tuli mukaan hieman myöhässä.

Helloweeniin kuuluu osana piirroshahmot ja kurpitsat. Piirroshahmot Seth ja Doc olivat saaneet oman osansa, sillä hahmot oli saaneet oman animaatiopätkät, joita näytettiin melkein joka piisin välissä. Tämä tietenkin vei huomattavan osa soittoajasta, sillä olisihan sitä mieluusti kuunnellut enemmän vanhoja Helloween viisuja. Toisaalta, vaikutti siltä, että Helloween-kööri tarvitsi piisien välissä taukoa ja varsin laulajat tarvitsivat äänijänteiden leputusta. Bändi on matkan taistellut flunssan ja vilustumisen kourissa. Tämä kieltämättä näkyi Kisken suorituksessa, sillä miehen ääni ei aina väli auennut siihen loistokkuuteen, mihin on totuttu. Mitä noihin animaatiopätkiin tulee, niin olihan ne kieltämättä hauskoja. Niillä viitattiin jokaiseen Helloween-jäseneen tavalla tai toisella.

Ingo Schwichtenbergin osuutta ei ollut unohdettua tällä kiertueella. Mieshän vaikutti Helloweenissa erityisesti kasarikaudella, kunnessa 90-luvun alkupuolella sai kenkää. Miehen kohtalo sinetöityi traagisesti 1995, kun päätti päivän julmalla tavalla. Rumpusooloa varten oli tehty entistä rumpalia kunnioittaen taidokas videokooste,  jonka mukaan Dani Löble soitti ikään kuin yhdessä Schwichtenbergin kanssa.

Kai Hansen ansaitsee propsit illan kovimmasta vokaalisuorituksesta. Mies revitteli äänijänteitään siihen malliin, että ei ole mikään ihme, että miehellä on ollut ongelmia äänen kanssa. Hansenin osuus käsitti vanhan liiton Helloweenia miehen omalta aikakaudelta Starlight/Ride The Sky/Judas ja vielä lopuksi Heavy Metal Is The Law.

Helloweenin kitaristit Hansenin ohella hoitivat tontin hyvin. Sashan Gerstenerin rooli on kieltämättä outo, sillä mies on mukana kokoonpanossa, vaikka ei periaatteessa kuuluisi olla. Tilannetta voisi hyvin verrata Iron Maideni Janick Gersiin, kun kaveri on vain mukana, kun sattuu olemaan mukava kaveri. Weikathin on aina oma itsensä lavalla, hyvin flegmaattinen.

Tätä kiertuetta varten on treenattu ja taatusti asetettu kovat tavoitteet, joten yhtyeellä ei ole varaa ryssiä hommaa. Yhtyeen jäsenet ovat nyt sitoutuneet Helloween seuraavaksi 2,5 vuodeksi, joten yhtyeen jäsenten välinen kemia on saatu kuntoon ja muinaiset erinäiset näkemykset on onnistettu siirtämään taka-alalle. Kuten alussa viitattiin ”me”-henkeen, niin Deriksen ja Kisken välinen ”jutustelu” toimi ja osattiin vitsailla hyvin.

Kun jäähallin katsomot olivat täysin verhottu, soundit olivat todella hyvät. Verhot loivat varsin hienot puitteet onnistuneelle tapahtumalle ja hyvälle feeliksille.  Olihan se hieno ja onnistunut keikka Helloweenilta ja vanhan kunnan I Want Out se piisi, jolla monet Helloweenin keikat on lopetettu. Näin kävi myös. Helloween saapuu kesällä Kuopiorockiin, joten jos tämä keikka jäi väliin, niin siellä tämä spektaakkeli kannattaa ainakin todistaa.

Teksti & Kuvat: Arto Lehtinen

THE SET LIST

Intro: Let Me Entertain You (Robbie Williams song)

Halloween (with Michael Kiske & Andi Deris)
Dr. Stein (with Michael Kiske & Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
I’m Alive (with Michael Kiske)
If I Could Fly (with Andi Deris)
Are You Metal? (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Rise and Fall (with Michael Kiske)
Intermission (Seth & Doc)
Waiting for the Thunder (with Andi Deris)
Perfect Gentleman (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Starlight / Ride the Sky / Judas (with Kai Hansen)
Heavy Metal (Is the Law) (with Kai Hansen)
Forever and One (Neverland) (with Michael Kiske & Andi Deris)
A Tale That Wasn’t Right (with Michael Kiske & Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
I Can (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Drum Solo (Dani Löble & Ingo ‘battle’)
Ingo Tribute
Livin’ Ain’t No Crime (with Michael Kiske) (partial)
A Little Time (with Michael Kiske)
Intermission (Seth & Doc)
Why? (with Andi Deris)
Sole Survivor (with Andi Deris)
Intermission (Seth & Doc)
Power (with Andi Deris)
How Many Tears (with Andi Deris, Michael… more )

Encore:
Invitation
Eagle Fly Free (with Michael Kiske)
Keeper of the Seven Keys (with Michael Kiske & Andi Deris)

Encore 2:
Intermission(Seth & Doc)
Guitar Solo(Kai Hansen)
Future World (with Michael Kiske)
I Want Out (with Michael Kiske & Andi Deris)

Outro (Braveheart Soundtrack)

Swedenrock 7.-10.6. Sölvesborg, Ruotsi

Kesäkuun alkuviikot ja Swedenrock, tämä yhdistelmä on ollut allekirjoittaneen kalenterissa jo vuodesta 2002. Joka vuosi tulee lähdettyä uudestaan, sillä festari on oiva kattaus vanhoja dinosauruksia ja nuorempaa sukupolvea. Minulle tämä oli jo 16. Swedenrock putkeen, ja toivottavasti ensi vuonna uudestaan, sillä Swedenrock onnistuu joka vuosi yllättämään esiintyjäjulkistuksillaan. Vaikka useampi legendaarinen nimi on siirtynyt rajan tuolle puolen, kuten Gary Moore, Ronnie James Dio, Lemmy jne, niin Swedenrock onnistuu aina haalimaan muita legendaarisia nimiä, kuten tänä vuonna mm.  Running Wild. Tässä kooste muutamista mielenkiintoisista nimistä, jotka esiintyivät tapahtumassa.

 

KESKIVIIKKO

Swedenrockin ensimmäinen päivä on perinteisesti ollut aina ns.  lämmittelypäivä. Tällöin vain osa festarialueesta on käytössä. Kuitenkin kolmella lavalla on jo liuta mielenkiintoisia nimiä, joten oli oltava ajoissa paikalla.

Grand Magus  on kuin peruskallio, sillä bändi ei horju eikä lipsu otteissaan. Vankkaa heavy metallia kolmen miehen voimalla. Siinä on koko Grand Maguksen perusta. Vokalis JB Christofferssonin jykevä ääni luo koko perustan Maguksen soundeille. Loistava veto!

Tanskalainen Myrkur aiheutti black metal -puritanistanien keskuudessa melkoista jupinaa ja murinaa, sillä tanskalainen malli tekemässä black metallia oli aivan käsittämätön yhdistelmä. Myrkur on nyt julkaisemassa uutta levyä, mutta tuskin samanlaista jupinaa on odotettavissa. Myrkur on parhaimmillaan  pimeässä, ja kun kyseessä on festarikeikka, tällöin teltta on oiva paikka. Swedenrockissa Myrkur soitti teltassa, jolloin visuaalinen puoli pääsi hyvin esille. Vokalistin Amalie Bruunin kurkkua raastava laulutyyliä tasapainotettiin hyvin naisen enkelimäisellä äänellä. Myrkur on parhaimmillaan enemmän folkmaisissa tunnelmissa.

Saksalainen Grave Digger on pitkän linjan puurtaja. Vetä satoi kaatamalla kun Boltendahl kumppaineen soitti menemään. Grave Digger oli hyvä, sillä piisit jylisivät hyvin. Setti koostui sekä uudemmasta että vanhemmasta materiaalista. Se, että Rebellion piti pilata yleisölaulatuksella ja pitkitetyllä aloituksella, oli anteeksiantamatonta. Rebellion-piisillä löysin Grave Digger ns. uudestaan 90-luvulla. Se, että Boltendahl edelleen jaksaa puskea Grave Diggeriä eteenpäin on hatun noston arvoista, sillä suurempi suosio on jäänyt saavuttamatta, mutta kulttimaine on ja pysyy. Tätä kuvastaa viimeinen piisi hyvin Heavy Metal Breakdown.

Vettä alkoi olemaan sen verran paljon ja vaatteet sekä kuvauskalusto alkoivat olla kovilla, joten tässä vaiheessa oli parasta siirtyä hotelliin kuivattelemaan huomista varten.

 

TORSTAI

Nifelheimiä ei Miasman lukijoille tarvitse esitellä. Bändillä on varsin taattu maine kovana livevetona. Gustaffsonin kaksoset hallitsevat lavalla tapahtuvan poseeramisen ja ilveilyn. Kesäinen päivä keskellä kirkasta auringonpaistetta ei ole aivan Nifelheimille sopiva yhdistelmä, mutta siitä huolimatta viisikko nakutti menemään tiukalla otteella, eikä antanut sivuseikkojen haitata. Keikan jälkeen, kun turistiin Tyrantin ja Hell Butcherin kanssa, olivat molemmat täysin puulla päähän lyötyjä siitä, että Exciter ja Venom Inc. soittavat syksyllä Hesassa.

Iced Earthin uusi levy Incorruptible on jo Stu Blockin kolmas täyspitkä bändin riveissä. Block on kovan luokan vokalisti eikä jää juuri äänensä puolesta varjoon Matt Barlowille. Sen sijaan Blockin lavakarisma ei ole samaa luokkaa kuin Barlowilla tai Ripperillä. Siinä Blockille on vielä aika lailla treenaamista. Kun keikkaa seurasi, niin jotain puuttui Iced Earthin vedosta, sillä se oli aika hengetön ja hyvin perusturvallinen. Kun Iced Earthin keulilla oli Tim Ripper Owens ja soittivat juuri samalla lavalla, siinä vedossa oli energiaa. Jäädään odottamaan seuraavaa keikkaa Blockilta, jos miehellä olisi parempi päivä.

 Doro Peschillä ei ollut aikoinaan oikeutta käyttää Warlock-nimeä, sillä silloinen manageri rekisteröi nimen itselleen. Siitä alkoi pitkä Doro-nimellä alkanut sooloura. Vuonna 2004 Doro esiintyi Warlock-nimellä Wackenissa, jolloin bändin kokoonpano koostui True As Steel -aikaisista kavereista. Swedenrockissa Warlockissa vaikutti hyvin pitkälti Doron bändimiehistö ja mukana oli Triumph and Agony -levyn kitaristi Tommy Bolan. Doro kumppaneineen heittikin ko. levyn kokonaisuudessaan ja lisäksi Earthshaker Rock, True as Steel ja encorena Judas Priestin Breaking the Law, joka oli loppujen lopuksi turha. Doro on aina pirteä ja kovassa kunnossa. Tästä pitäisi monet musiikon ottaa mallia.

Primus nautti Suomessa hyvää suosiota 90-luvulla, jolloin mm Wynona’s Big Brown Beaver soi ahkerasti niin MTV:llä kuin kotimaisilla kanavilla. Primus kulminoituu Les Claypoolin ilmiömäiseen bassonkäsittelyyn ja hauskoihin piiseihin. Tyylikkäästi harmaantunut Les Claypool on edelleen showmies, vaikka ei ole niin arvaaton kuin 90-luvun keikoilla. Swedenrockin yleisö ei koskaan pääse hurmokselliseen tilaan bändien aikana, mutta Primuksen aikana se oli aktiivisempaa keskimääräistä enemmän. Primuksen kitaristi Larry Lalonde on aiemmin kieltänyt kaiken menneisyytensä Possessedissa. Ilmeisesti mies on sinut sen kanssa nykyään, sillä Claypool esitteli Lalonden entiseksi Possessedin kitaristiksi. Primus veti varsin hittikimaraisen setin, jossa olivat mukana mm. Too Many Puppies, Mr. Krinkle ja tietenkin Wynona’s Big Brown Beaver. Primus oli varsin viihdyttävä. Hmm, taisi Southparkin tunnari puuttua setistä…

Fates Warning vieraili Swedenrockissa jokusen vuotta sitten Parallels-levyn kokoonpanon kanssa. Silloin bändi soitti päälavalla. Tällä kertaa lava oli vaihtunut pienemmäksi neloslavaksi. Puitteet olivat paljon paremmat ja pienempi lava varsin sopiva Fates Warningin tapaiselle bändille. Keikan teki myös erikoisemmaksi, kun pitkäaikainen basisti Joey Vera matkusti takaisin kotiin tyttärensä valmistujaisiin ja alkuperäinen basisti Joe DiBiase oli värvätty bändiin tilapäisesti. Fates Warning todella hienon setin, sillä aloituksena ollut From the Rooftops oli vakuuttava. Setissä oli yksitoista piisiä kuudelta eri levyltä. On todella sääli, ettei Fates Warningista ole tullut isompaa nimeä.

Wintersunilla ei ollut kovinkaan kiitettävä slotti, sillä päälavalla oli samaan aikaan meuhkasi Aerosmith. Yleisö oli voittopuolisesti raahautunut kuuntelemaan Tylerin kiekumista. Wintersunilla oli vain kuorallinen porukkaa katsomassa.  Tämä ei tuntunut Mäenpäätä ja kumppaneita hetkauttavan, vaan vetivät varsin maukkaan setin. Mäenpää osannut ottaa homman haltuun uudessa roolissa, sillä mies oli luopunut kitarasta ja keskittynyt täysin vokaalien hoitamiseen.

 

PERJANTAI

Primal Fear on aina ollut vakuuttava livebändi. Swedenrockin keikka ei ollut yhtään poikkeus. Ralfin komennuksen alla sakut vetivät tiukan keikan. Tuplabasarit paukkuivat ja Ralfin ääni oli tikissä. Onneksi oli porukkaa katsomassa, sillä yleensä puolen päivän tietämillä yleisöä on todella vähän katsomassa bändejä.

Ratt vieraili Swedenrockissa 9 vuotta sitten. Silloin tämän legendaarisen tukkabändin kokoonpano oli hieman erilainen, kun mukana oli alkuperäinen rumpali Bobby Blotzer ja basson varressa Robbie Crane.  Blotzer sekoili itsensän pihalle ja rumpuihin palkattiin Jmmy DeGrasso. Kaikista ilahduttavinta oli, että alkuperäinen bassisti Juan Croucier on palannut yhtyeeseen. Rattin keikasta voidaan olla kahta mieltä. Pearcyn ääni kuullosti aivan kamalalta tai joidenkin mielestä se oli aivan ok. Mies on jo 60 ikävuoden saavuttanut, joten ääni ei voi olla enää 30 vuoden takainen. Ratt soitti varsin hyvin, mutta itseäni häiritsi Pearcyn turhan flegmaattinen olemus. Sen sijaan Coucierin lantion heiluttelu ja pyörähdykset olivat varsin huvittavia.

Ministryn industrial-tykitys on säälimätöntä. Al Jourgensen ei anna yhtään armoa, vaan bändi paukutti täyden laidallisen tunnin verran, että korvat soivat hetken. Vaikka yhtyeen kokoonpano on mennyt useamman kerran uusiksi, tämä ei ole vähentänyt Jourgensenin vimmaa ja raivoa. Ministry nakutti 18 piisiä menemään. Luonnollisesti Psalm 69 aloitti keikan. Muutenkin Psalm 69 -levyn piisejä kuului settilistaan. Rio Grande Blood perustui Bushin vastaiseen kampanjointiin. Nyt kun Bush ei ole enää kuvioissa, Jourgensen joutuu tarkistamaan uusiksi, miten nykyisen pressan kanssa pitää toimia. Ministry on aina ollut tiukka, suorastaan brutaali lavalla.

Mike Howen paaluun myötä Metal Church on kokenut uuden nousun ja bändin viimeisin levyn XI oli suorastaan hyvä. Lisäksi bändissä oli tapahtunut muutoksia, kun pitkäaikainen rumpali Jeff Plate hyppäsi pois ja tilalle pestattiin mm. Waspissa soittanut Stet Howland. Metal Church oli vakuuttava lavalla, sillä Mike Howen olemus ja lavalla liikkuminen todistaa sen, että mies on täpiöissään festariyleisön edessä. Muiden kavereiden hoidellessaan oman tonttina Howe  revitteli innoissaan. Uudet piisit kuten Needle And Suture ja No Tomorrow ovat hyviä piisejä ja sopivat vallan mainiosti vanhemman materiaalin kanssa yhteen. Tiettävästi Metal Church on alkanut tekemään jo uutta levyä.

Voivod oli saanut todella huonon slotin, sillä Scorpions oli juuri sopivasti päälavalla. Luonnollisesti ruotsalainen hard rock -yleisö raahautui kuuntelemaan Still Loving You, kun Voivod joutui soittelemaan pienelle, mutta innokkalle yleisölle. Se ei tuntunut Snakeä ja kumppaneita juuri haittaavan. Kitaristi Morgan ja Blackyn paikan haltuun ottanut Rocky viilettivät lavalla tuulispäiden lailla. Setti oli yllättävän old school -painoitteinen, sillä Killing Technologyn piisejä tykitettiin menemään ja totta kai perinteinen Voivod ja Dimension Hatross. Vetivät hyvän keikan, mutta sääli etteivät ruotsalaiset tajua hyvän päälle.

Running Wild ei juurikaan heitä keikkaa. Bändihän, tai siis Rock Rolf, jäi alun perin ”eläkkeelle” 2009, mutta 2015 Running Wild palasi Wackenissa lavalle, ja nyt armon vuonna 2017 Running Wild oli päättänyt heittää jopa useamman keikan. Aluksi Venäjällä oli pari keikkaa ja sen jälkeen  piraattimetallistit heittivät keikkaa eri festareilla. Swedenrockissa Running Wild soitti soitti Scorpionsin jälkeen, ja ajoitus oli todella hyvä. Pimeässä yössä kaikki valot ja komeat pommit pääsivät oikeuksiinsa. Lisäksi porukkaa oli suhteellisen paljon katsomassa. Jos Wackenin vuoden 2015 keikka oli pikkasen lepsu, nyt oli Rolf kumppaneineen saanut hyvää harjoittelua muutamista keikoista. Soittaminen ja lavalla olo ei ollut niin jäykkää. Sen sijaan settilistasta voi aina napista, mutta viimeisimmältä Rapid Foray -levyltä neljä piisiä oli sopiva määrä. Conquistadoresilla lopettettiin tunnin pituinen keikka.

 

LAUANTAI

Kohti viimeistä päivää. Kelit vain paranivat. Aikataulullisesti näytti tulevan taas vilkas päivä, sillä taas oli kerettävä katsomaan lukuisa määrä mielenkiintoisia bändejä.

Candlemassista on tullut oman itsensä coveribändi. Bändin perustaja ja sielu Leif Edling on ollut pitemmän aikaan lataamassa akkuja ja Messiah Marcolin on jo käytännössä ottaen kadonnut kuvioista. Bändin nykyinen nokkamies Mats Leven on loistava laulaja ja esiintyjä, mutta aina sitä kaipaa klassikkokokoonpanoa. Siitä huolimatta Candlemass jatkaa keikkailua ja kysyntää on. Ruotsin doom metallin lähettiläät olivat nyt valinneet Nightfall-levyn läpisoitettavaksi. Kunnialla albumi soitettiin läpi.

Rhapsody löi power metallin kansan ällikällä 20 vuotta julkaistulla Legendary Tales -levyllä. Luca Turillin luotsaama italopowerihme julkaisi levyä tasaiseen tahtiin, joita joko ylistettiin tai haukuttiin maan rakoon. Kun Manowarin Joey DeMaio astui kuvioihin, siinä vaiheessa koko paletti meni sekaisin. Kaiken väännön jälkeen Turilli ja Lione ovat päättäneet lopettaa yhden Rhapsody-version, kun kiertue kantaa nimeä Rhapsody – The 20th Anniversary Farewell. Setti käsitti levyt, joilla kaksikko on ollut mukana. Turilli viiletti pitkin lavaa ja eikä pysynyt hetkeäkään paikalla. Rhapsody oli varsin viihdyttävä ja rehellisesti sanottuna hyvä. On todella sääli, että Rhapsodyn tarina meni sekoiluksi. Ehkä on vain syytä laittaa piste tälle Rhapsody-saagalle.

Venomin 10 vuoden takainen keikka oli täyttä tykitystä. Voluumi oli varmasti laitettu täysille, sillä korvat soivat Black Metalin jälkeen pari päivää. Cronos nykyisen bändin viimeisin levy From the Very Depths oli posiitivinen yllätys. Sen sijaan Venomin keikka ei ollut ihan posiitivinen yllätys. Bändi kuullosti lähinnä perinteiseltä rock bändiltä kuin raa’alta black metalilta. Settilista oli varmasti vanhan liiton fanittajille pettymys, sillä setti koostui pääsääntöisesti uusimmasta tuotannosta.

Merciless julkaisi aikoinaan todella tykkilevyn The Awakening silloisen Mayhemin Euronymouksen Death Like Silencin kautta. Levy oli väkevää deathrässiä. Bändihän kävi aikoinaan Suomessa Entombedin lämppärinä. Syksyllä bändi nähdään taas Suomessa. Noh, Swedenrockissa Merciless oli enemmän laiskan oloinen. Laulaja oli haahuili pitkin lavaa ja muutenkin bändin lavaolemus oli pikkasen hakusessa. Toivottavasti kaverit ovat edes hieman terästäytyneet paremmin tulevaa Suomen keikkaa varten.

Carcass heitti todella kovan keikan. Soundit olivat todella murhaavat ja nelikko oli hyvässä vedossa läpi koko keikan. Walker oli iskussa, kuten myös Steer, jotka tuntuivat nauttivan soittamisesta. Homma ei ainakaan yleisön puolelta näyttävät väkisin väänneltyltä. Ehtipä Walker heittää hieman jutun tynkää piisien välissä. Setti koostui vanhoista sekä uusimmista piiseistä. Sinänsä setti ei sisältänyt mitään yllätyksiä, sillä saatiin kuulla perinteiset Exhume to Consume / Reek of Putrefaction, Corporal Jigsore Quandary, yms.

Tässä vaiheessa oli aika siirtyä baarin puolelle, sillä In Flames valmisteli keikan aloittamista. Mitähän nyky- In Flamesista on enää jäljellä, muuta kuin rippeet. Bändissä on ovi käynyt ahkeraan ja tilalle on tullut uusia hanttijätkiä. Voi hyvin sanoa, että In Flames saa olla ihan omassa rauhassaan.

Swedenrock oli tältä osin paketissa. Ensi vuonna uudestaan, sillä Swedenrock ei petä bändivalintojensa suhteen.

Teksti & kuvat: Arto Lehtinen

Iron Maiden – Hämeenlinna 29.6. 2016

lataus

Iron Maiden, tämä brittiläisen perinnehevin lipunkantaja, nauttii perusvankkaa ja suorastaan lojaalia kannatusta Suomen maassa. Vaikka bändi on vieraillut näillä leveysasteilla 36 vuoden ajan kaiken kaikkian 21 kertaa, suosio on edelleen vahva, lukuunottamatta 90-luvun lamavuosia. Tällä kertaa brittihevin legendat olivat liikkellä uuden albumin Book Of Souls teemojen mukaan.  Kiertue saapui myös Hämeenlinnan vehreään Kantolan tapahtumapuistoon,  jonne oli tullut 25000 silmäparia nauttimaan hyvästä seurasta ja siinä samalla musasta.  Ennen kuin Bruce ja kumppanit päästivät Eddien irti, soittivat Amon Amarth, Stratovarius ja Sabaton.

Edellisen kerran todistin Stratovariuksen Hämeenlinnassa Giants Of Rockissa 1989, kun bändin kokoonpano oli ”hieman” toisenlainen. Vettä on ehtinyt virrata Vanajassa jonkin verran, sillä Stratovarius vuosimallia 2016 on täysin eri bändi. Kotipellon johdolla Stratot vetivät hyvin turvallisen ja perinteisen best of -sikermän. Jens Johanssonilla ja basisti Lauri Porralla vaikutti olevan hauskaa lavalla. Perinteiset Hunting High And Low ja Eagleheart  sekä myös uudempi tuotanto kuten Unbreakable kuuluivat olennaisena osana settiin.20160629_180137

Kun Straton soittokamppeet ja backdroppi oli saatu siirettyä sivuun, Amon Amarthin taisteluvälineet saatiin esiin. Amon Amarth veti myös perusvarman keikan, joka on totuttu näkemään Ruotsin viikinkidödömetallisteilta. Nokkamies Johan Hägg kiitteli moneen kertaan suomalaista heviyleisöä. Setti käsitti Amonjen peruspiisit kuten The Pursuit of Vikings, Deceiver of the Gods, Guardians of Asgard etc. Joten jäämme odottelemaan Amon Amarthin omaa keikkaa yhdessä Testamentin kanssa myöhemmin tänä vuonna.

20160629_183304

Ennen Maidenia oli vielä Sabatonin vuoro lämmitellä lauteet kunnolla. Sabatonin keikat ovat yleensä laulaja Joakimin ja muun bändin välistä stand up -komiikkaa. Ruotsin keikalla suurin osa ajasta olikin kulunut kivaan jutusteluun ja vitsien kertomiseen. Maidenin lämmittely ei onneksi käsittänyt turhaa löpinää, vaan piisit tamppattiin menemään suhteelliseen nopeaan tahtiin. Bändillä on vannoutunut fanilaumansa, jotka varustautuvat oikein Sabaton-tyyppisiin taisteluvarusteisiin. Tietenkin nämä valloittivat eturivin. Sitten taas ne, jotka eivät voi edes sietää koko bändin olemassaoloa, siirtyivät kiltisti nauttimaan virvokkeita.

 20160629_194646

Kun UFO:n Doctor Doctorin tunnusomaiset riffit aloittivat tunnelman kohottamisen, samalla rytmikkäät Maiden huudot kaikuivat pitkin puistoa.  Tällä kertaa brittihevin veteraanit olivat siis liikenteessä viiseimmän levyn The Book Of Soulsin tiimoilla. Lava oli rakennettu noudattelemaan mayjoen temppelin rakenteita. Bruce ei kyllä paljon dresscodesta tätä nykyä piittaa. Ennen muinoin mies veti kunnon lavakuteet päällä, kun taas nykyään mies heittää verttyneen hupparin niskaan ja chinocit jalkaan. Mikäs siinä, jos mies tuntee niissä olonsa hyväksi. Tällä kertaa ei onneksi ollut rikkinäisiä verkkahousuja ja repeytynyttä salipaitaa kuten vuoden 2002 soolokeikoilla.

 

Keikka aloitettiin The Book Of Souls -piisillä, jossa Bruce verhoutui savuihin ja pyrki näyttämään mystillisestä. Jengi ei osannut syttyä uusiin piiseihin, mikä nyt on aivan luonnollista. Ovathan piisit uusia, eivätkä ole vielä saavuttaneet legendan statuksia. Tears of a Clown meni kieltämättä hieman Brucen osalta sekoiluksi, sillä mies keksi vaahtosammuttimen ja suihki pitkin lavaa. Vaikka Maidenin miesten ikä huitelee 60 paikkeilla, väsymystä ei miesten soitannassa tai lavatouhuissa ole havaittavissa. Harris on kovakuntoinen kaveri, jonka fyysinen kunto edellyttäisi jo maratonin juoksemista. Gers on nyt aina Gers. On vaikeaa sanoa, kuinka monta kertaa mies ehti edes kunnolla soittaa, sillä välillä homma meni enemmän akkrobatiaksi kitaran kanssa kuin soittamiseksi. Dickinson on melkoinen sähköjänis, joka jaksaa hääriä pitkin lavaa. Useat tekivät erityisen mielenkiintoisen havainnon Brucen lauluissa, nimittäin välillä se hävisi aivan tyystin. Jälkikäteen on luotu erilaisia salaliittoteorioita lähenteleviä analyyseja, mistä se mahdollisesti johtui. Onko Bruce menettämässä äänensä sairaustelun myötä vai pettikö tekniikka koko keikan ajan? Kuitenkin Bruce on jo ikämiesluokkaa, joten ei välttämättä mies vedä samassa rekisterissä kuin esim. 30 vuotta sitten. Kuitekin äänen katoaminen ja häilyminen oli varsin eriskummallinen piirre. Monille Maidenin näkeminen ja klassikoiden kuuleminen kuten The Trooper, Powerslave, Fear of the Dark etc., ovat niitä keikan kulmikiviä, joita halutaan. Kieltämättä kuusi uutta piisiä uudelta levyltä on riskivalinta, sillä aiitä tulee lievää puutumista. Onneksi maidenit eivät tehneet samanlaista virhettä kuin A Matter of Life and Death -kiertueella, että soittaisivat koko uuden levyn läpi.

20160629_221432

Yhtye veti tosiaankin perusvarman keikan ja kaikki tuntuivat olevan hyvillään, kun poistuivat Kantolasta. Seuraavaa Maidenin keikka odotellessa, toivottavasti se tulee olemaan sisätiloissa, sillä tällöin kaikki pienet lavalla olevat yksityiskohdat tulisivat paremmin esille.

 

Teksti: Arto Lehtinen

Sweden Rock 2016

Sweden-Rock-Festival mobil_0

Sweden Rock
Sölvesborg, Ruotsi 8.-11.6. 2016

On taas se hetki kesästä, kun perinteinen Sweden Rock Festival kutsuu puoleensa. Festivaali viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlia.

Slipknot + Suicidal Tendencies – Hartwall Arena, Helsinki

Suicidal-Tendencies-2015

 Slipknot + Suicidal Tendencies

Hartwall Arena, Helsinki 18.1. 2016

 

Slipknot on perin tuttu näky näillä leveysasteilla, sillä edellisestä vierailusta on hädin tuskin kulunut vuottakaaan, kun uutta keikkaa jo pukkaa. Viimeksi Iowan lahja metallimaailmalle heitti varsin viihdyttävän keikan vanhassa jäähallissa. Tällä kertaa keikkapaikaksi oli valikoitunut Hartwall-areena. Kaiken kaikkiaan 6000 henkeä oli raahautunut paikalle todistamaan Corey Taylorin ja kumppaneiden edesottamuksia.

20160118_193254

Lämppärin rooliin oli pestattu varsin yllättävä nimi, sillä yleensä vanhemman koulukunnan bändejä ei juuri nähdä uudemman sukupolven bändien keikkojen avaajina. Suicidal Tendencies olikin hieman yllättävä nimi Slipknotin lämppäriksi, sillä näillä kahdella yhtyeellä lienee pitkälti eri kannattajakunta.

Mike Muir ei paljoa nöyristellyt tai ihmetellyt lämppärin roolia, vaan Suikkarit painoivat menemään täydellä temmolla 45 minuutin slottinsa läpi. Sen sijaan yleisö tuntui ihmettelevän suikkareita ja Muirin filosofisia höpinöitä, sillä jengi tuppasi lähinnä seisomaan kädet taskussa. Melkoisen maanittelun jälkeen kehkeytyi yleisön sekaan pienimuotoinen pitti. Suicidal Tendencies heitti varsin perusetin, jossa oli liuta ns. tunnettuja klassikkopiisejä. You Can’t Bring Me Down tai Possessed to Skate eivät kuitenkaan saaneet suomalaista yleisöä kunnolla syttymään. Vaikka bändi veti oikein hyvän setin, ei se saavuttanut samanlaista kiihkoa ja eläimellistä menoa kuin esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten Tuskassa, jolloin meininki oli varsin railakasta. Toivottavasti Suikkarit palaavat omalle keikalleen, sillä niillä touhu on yleensä yltynyt hyvin villiksi.

20160118_200519

Kun Suikkarit olivat saaneet settinsä vedettyä loppuun, lavan eteen vedettiin isot Slipknotin S-logolla varustetut verhot. Tämän aikana lava laitettiin valmiiksi Iowan poikia varten. Aloitusintroksi oli valittu Corey Taylorin fanittaman David Bowien piisi. Vähitellen intro muuttui Be Prepared For Hell -hymniin ja samalla verhot vedettiin sivuun. Tästä alkoi lähestulkoon parituntinen Slipknot-sirkus. Keikka oli melkoista ilotulitusta, sillä bändi latasi heti alusta lähtien sellaisen spektaakkelin, että yleisö oli täysin lyöty. Visuaaliseen puoleen oli jälleen kerran panostettu kunnolla. Taustakankaalle heijastettiin sekopäisiä ja psykedelisia kuvia sekä videopätkiä, ja välillä näytettiin otoksia bändin videoista.

Vuoden takaisesta keikasta settilista oli muuttunut melkoisesti. Erityisesti Slipknot-levyn materiaali oli saanut yllättävän paljon tilaa, varsinkin keikan alkupuolella. Ei ollut mikään yllätys, että yleisö intoutui järjestämään kunnon kuntopiirijuoksentelun. Tietenkin Corey Taylor on melkoinen showmies, sillä hän hallitsee jo pelkällä olemuksellaan yleisöä, joka meni Spit It Outissa kyykkyyn ja ponkaisi taas JumpDaFuckUp -huutojen myötä ylös permannolta.

20160118_213248_HDR

Keikasta jäi puuttumaan ainoastaan jonkun Slipknotin kaverin sekoilu yleisön seassa. Edellisillä kerroilla joku herroista kun on lähestulkoon poikkeuksetta päätynyt yleisön joukkoon sähläämään. Tällä kertaa kaikki pysyivät visusti lavalla.

20160118_215049_HDR

Slipknot on viimeisen päälle hiottu show- ja livebändi. Visuaaliset seikat ovat tarkoin suunniteltuja ja toteuttu näyttävästi. Yhtye on aina osannut tarjonnut näyttäviä ja suorastaan räjäyttäviä keikkoja vuosien varrella. Loppua ei näy, vaikka pari kaveria on pudonnut kyydistä pois.

20160118_221848_HDR

Teksti ja kuvat: Arto Lehtinen