ATOM NOTES – Visiting Hour 7″

Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Hockey Champ Records

Atom Notesin kahden biisin seiska kulkee korvien ohi sen verran reippaasti, että toimenpide on pakko toistaa useaan otteeseen, jotta musiikkiin pääsee kunnolla kiinni. Eipä silti, että sisältö olisi mitään liian monimutkaista tai vaikeaa omaksua, suhteellisen suoraviivaista rämisevää rockiahan miehet tykittävät. Biisit tuntuivat kuitenkin liian yhdentekeviltä ja jotenkin irtonaisilta, jotta olisin päässyt niihin oikopäätä kunnolla sisään. Ehkäpä pitäisi koettaa tutustua bändin pitkäsoittoon paremman vaikutelman saamiseksi, nyt kappaleita ei oikein hahmota minkään kokonaisuuden osiksi.

Ei näistäkään ralleista kuitenkaan kovin suurta vikaa löydy, mieleen palautuu edesmennyt Manifesto Jukebox ja kummitteleepa jossain myös Crampsin haamu. Nuo mielleyhtymät saattavatkin selittää pientä epäluuloani Atom Notesia kohtaan, eli meininki tuntuu turhan popmaiselta ja kevyeltä. Vaikka biisit toki soitetaankin antaumuksella ja reippaasti, niin kuitenkin tässä on jotain turhan kypsää ja siloteltua. Läpi kuultaa tekemisen varmuus ja vakaus, toki myös ilo ja vapautuneisuus. Väkinäisyyttä ei voi todellakaan mainita samassa lauseessa tämän yhtyeen kanssa. Joka tapauksessa molemmat vedot ovat suunnilleen samaa tasoa, mutta ehkä tarttuvampi b-puoli iskee kuitenkin lujempaa. Kesäistä musiikkia.

Tuukka Termonen