ATARAXIE – L’Être et la Nausée

384101
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Weird Truth Productions

Kuluvan syksyn Kill-townissa soittaneessa Funeraliumissa soitti pari kaveria, jotka vaikuttavat myös Ataraxiessa. Vaikka Funeralium ei mitään ihan järjetöntä vaikutusta tehnyt, nappasin uteliaana Ataraxien, peräti tupla-cd:n mittaan tehdyn uutukaisen rohkeasti kuunteluun.

Siinä, missä Funeralium jumittelee – heh, kuinka ollakaan – enempi funeral doomia, joskin ehkä jonkinlaisella sludge-korostuksella, Ataxien piti olla käsitykseni mukaan olla enempi 90-lukulaista deathdoomia. En ole aiemmin bändiin tutustunut, mutta tuo käsitys ei ihan tuntunut pitävän kutiaan, tai sitten bändi on hionut ilmaisuaan tälle kolmannelle kiekolleen aiemmasta. Ataraxien tavara on kyllä toki deathdoomia, mutta se on erittäin modernin kuuloista sellaista.

Tunnen jonkinlaista urbaania kolkkoutta tätä tuplaa kuunnellessani. Tuotanto on sen verran kliininen, että mitään orgaanista ja mehevää jyrinää korvakäytäviin ei uppoa. Pahin juttu on, että varsinaisia riffejä ei oikeastaan ole. Samoin kuin Funeralium, Ataraxie lyö ilmoille lähinnä pelkkiä sointuja hitaalla tempolla, vaikka se välillä yltyy jopa nopeaksi tulitukseksi.

L’Être et la Nausée käy melko yksipuoliseksi tekeleeksi deathdoomia rakastavallekin friikille varsin nopeasti. 10-20 minuutin mittaisissa kappaleissa ei kauheasti tapahdu, lähinnä samoista teemoista hakataan paskat pihalle puuduksiin asti. Jos Ataraxielle jotain tunnustusta haluaa antaa, ehkä uutukaisen tunnelman voi ajatella osuvasti ilmentävän syrjäytyneen nykyihmisen ahdistusta esimerkiksi pinnallisen ja materialistisen ympäristön paineessa. Ranskaa osaavat kuulijat tietävät levyn teemoista varmasti paremmin.

Jaakko Marttila