Armagedda – Only True Believers

Arvosana: 8/10

Julkaisija: Nordvis Productions

Ruotsalaiskaksikko A. ja Graav aloittivat yhteisen musisoinnin nimellä Volkermord vuonna 1999. Muutaman vuoden ajan toiminut bändi vaihtoi milleniumin myötä nimekseen Armagedda, joka sekin katosi synkiltä taajuuksilta verrattain nopeasti. Noin neljän vuoden mittaisen olemassaolonsa aikana Armagedda sai kuitenkin aikaiseksi kunnioitettavan määrän pienjulkaisuja ja siihen päälle kolme täyspitkää albumia. Alkuperäisen bändinsä multiin laittamisen jälkeen herrat A. ja Graav jatkoivat musisointia yhdessä ja erikseen muuan muassa ryhmissä Lönndom, LIK ja Stilla. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat edelleen toiminnassa.

Tässä tarkastelun kohteena oleva uusintajulkaisu Only True Believers on Armageddan toinen täyspitkä, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2003. Bändin esikoisalbumi The Final War Approaching ilmestyi vuotta aikaisemmin ja samalla vuoden intervallilla se saatteli myös maailmalle viimeiseksi jääneen albuminsa Ond Spiritism: Djæfvvlens Skalder Anno Serpenti MMIV.

Only True Believers edustaa Armageddan elämänkaaressa sekä julkaisuhistoriallista keskikohtaa että ennen kaikkea taiteellista puoliväliä. Ensimmäisellä täyspitkällään bändi kompuroi Darkthronen kannoilla jokseenkin epävarmasti, eikä varsinaisesti eronnut edukseen muista samanlaisista yrittäjistä. Kolmannella ja viimeisellä täyspitkällään Armagedda kuoriutui ulos vanhoista nahoistaan ja loisti aivan omanlaisenaan entiteettinä. Näiden välissä ilmestyneessä Only True Believersissa kuuluu vahvasti edellä mainitun norjalaislegendan vaikutus, mutta samalla se enteilee jo toisenlaista tulevaisuutta.

Yksitoista kappaletta ja reilun viidenkymmenen minuutin keston omaava albumi alkaa jollain tavalla humoristisen kuuloisella samplella, jonka lähde on David Lynchin klassikkosarja Twin Peaks. Hurmioitunutta hallelujaata seuraa avausraita Refuse the Blood of Jesus. Musiikillisesti ollaan tiukasti kiinni darkthronelaisen mustan metallin traditiossa, mutta samalla Armagedda on jättänyt esikoislevynsä lapsukset taakseen: Tore Stjernan vääntämissä saundeissa on voimaa ja särmää, soitto kulkee, vokaaleissa on saatanan henki vahvasti läsnä ja siihen päälle vierailevana rumpalina toimiva Erik Danielsson kurittaa nahkoja eläimellisesti mutta tarkasti.

Toisena tuleva nimikkokappale esittelee Armageddan rokkaavampaa ja tarttuvampaa puolta. Tässäkään ei varsinaisesti keksitä mitään sellaista, mitä gentlemannit Fenriz ja Nocturno Culto eivät olisi keksineet, mutta kappale murskaa kuin puskutraktori ja tarttuu kuin rutto.

Suurin osa levystä hahmottuu melko hyvin kahden ensimmäisen kappaleen pohjalta. Traditionaalisen pohjoismaisen mustan metallin viitekehyksessä varioidaan raivokkaan ja rokkaavan välillä. Siellä ja täällä kauhaistaan Celtic Frostiin saakka, mutta tässäkin on Darkthrone toiminut välittäjänä. Kappaleissa on kuitenkin aina ideaa ja pienistä yksityiskohdista pilkistelevä paholainen, kuten vaikkapa F.T.W:n bassottelu, pitää mielenkiintoa yllä. Mitään varsinaista täytetavaraa ei avausraidan ja levyn päättävän Ghostwood-nimisen loppusoiton väliin jää, eikä kokonaisuus myöskään väsähdä loppua kohti. Itse asiassa loppusoittoa edeltävä Endless Fields of Sorrow on yksi levyn parhaimpia kappaleita.

Käsillä oleva Nordvis Productionsin maailmalle saattelema uusintajulkaisu pitää sisällään myös kaksi bonusraitaa. Näistä Domedagens Triumf on julkaistu aiemmin Tormenting Legends -kokoelmalla (Blut & Eisen Productions, 2003). Todella väkevä kappale, joka tyylinsä ja laatunsa puolesta olisi sopinut suoraan levylle, vaikka onkin sävelletty ekslusiivisesti edellä mainitulle kokoelmalle. Sen sijaan Satyricon-laina Night of the Triumphator on ollut mukana joissain levyn aiemmissa versiossa. Suhteellisen yhdentekevä ralli, jota Armagedda ei ole saanut muunnettua kauheasti paremmaksi jos ei myöskään huonommaksi.

Yhteensummattuna Only True Believers on todella tarpeellinen uudelleenjulkaisu. Hiljalleen parin vuosikymmenen rajapyykin saavuttavaan albumiin ei ole pahemmin ajan hammas purrut, vaan se kuulostaa edelleenkin täydellisen relevantilta. Ei ehkä klassikko tai edes pikkuklassikko, mutta erinomaisen vakuuttava siivu perinteikästä pohjoista mustaa metallia.

Harri Linnera