ANATOMY OF I – Substratum

Anatomy of I - Substratum
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Red Nautilus Records

Deathin faneja on hellitty tänä vuonna jo Nowenin loistavalla kakkosalbumilla. Samaa nälkää tyydyttää myös monikansallisen Anatomy of I:n debyytti. Kitaristi/vokalisti Michael Dorrianin luotsaama trio koostuu itse maestron lisäksi monessa liemessä keitetystä basistivirtuoosi Steve DiGiorigiosta ja samoin melkoisen meriittilistan omaavasta rumputaituri Dirk Verbeurenista.

Anatomy of I keskityy debyytillään luovan, mutta sahalaitaisen kuolometallin työstämiseen. Lähimpänä verrokkina levytykselle voisi heittää vaikkapa Deathin Symbolicin, vaikkei aivan vastaaville legendaarisuuslukemille vielä ylletäkään. Tosin Organic Machinen, Banished Messiahin ja Washed Awayn kaltaiset raidat vihjailevat kyllä varsin suvereenista osaamisesta, niin soitannallisella, kuin sävellykselliselläkin puolella. Myös Deathissa aikanaan soittaneen DiGiorgion nauhaton basso vipeltää Substratumilla tasan niin tunnistettavasti kuin mieheltä on totuttu odottamaankin. Verbeuren puolestaan nakuttaa erittäin energisesti ja innovatiivisesti taipuen miltei jazzmaisesta otteesta blastbeatiin vaivatta. Dorrianin kitarointi ei sekään jää nimekkäämpien taitureiden varjoon, vaan mies seikkailee otelaudalla paljon selkeää esikuvaansa Chuck Chuldineria muistuttaen. Kuullaanpa As Eternity Endsillä myös tuoreemman Napalm Deathin kitarakuvioiden kaikuja. Suorituspuolella oikeastaan vain aavistuksen monotoninen laulu jättää hieman toivomisen varaa.

Substratum tarjoilee tyylipuhtaan kuuntelukokemuksen taiteellisemman death metalin ystäville. Vaikka genren pioneerien vaikutus kuuluu sävellyksissä tasaisesti, on Anatomy of I:lla myös riittävästi omia kiemuroita sekaan heitettäväksi. DiGiorgio lienee metallipiirien ainoa basisti, jonka soiton pystyy tunnistamaan levyltä kuin levyltä ilman kansivihkoa. Miehen taiteilu nousee tämänkin levyn tarkimmin kuunnelluksi yksityiskohdaksi. Tyylikkään bassotaiturin soitto ei kuitenkaan koskaan karkaa itsetarkoitukselliseksi sooloiluksi, vaan yhtyeen jäsenten suoritukset ovat albumilla mainiosti balanssissa keskenään. Sävellyksetkin kasvavat huomattavasti muutaman kuuntelukerran perään, joten ei tästä juurikaan hampaankoloon jää. Todella lupaava debyytti.

Markus Makkonen