Alghazanth – Eight Coffin Nails

   

Arvosana: 9/10

Julkaisija: Woodcut Records

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eight Coffin Nails on jyväskyläläisen Alghazanthin kahdeksas levy. Se on samalla myös
viimeinen, sillä bändin lähestulkoon neljännesvuosisadan mittainen taival päättyy tähän julkaisuun.

Omissa kirjoissani Alghazanth vaikutti pitkään bändiltä, jonka kolkkona kohtalona on jäädä
ikuiseksi väliinputoajaksi. Siinä missä maanmiehensä tekivät omat selkeät ratkaisunsa mustan
metallisen ilmaisun äärilaidoilla luupäisen louhimisen tai mahtipontisen tunnelmoinnin muodossa,
Alghazanth valui melodisen lähestymistapansa ja tavaramerkiksi muodostuneiden ohuiden
saundiensa kanssa kohti harmaata marginaalia. Ei riittävän rankkaa, muttei myöskään riittävän
tunnelmallista.

Samalla Alghazanth oli bändi, jolla oli potentiaalia ja jolta odotti sitä oikein kunnolla tuntuvaa
kirveeniskua.

Sellainen tulikin sitten Wreath of Thevetat -levyn (2008) muodossa. Tuolla levyllä Alghazanthin
peruspalaset järjestyivät viimeinkin tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Ohut ei ollut enää ohutta,
vaan eteeristä, ilmavaa ja tuonpuoleista. Samalla rumpali-lyyrikko Gorath Moonthornin taiten
kirjoittamat tekstit saivat sen musiikillisen kuninkaanviitan, jonka ne totuuden nimissä olisivat
ansainneet jo huomattavasti aiemmin.

Wreath of Thevetatin jälkeen ilmestyneet levyt eivät ehkä ole ylittäneet edeltäjäänsä, mutta ne ovat
pitäneet Alghazanthin varmasti omalla polullaan. Tämä polku päättyy Eight Coffin Nailsiin, joka
saattaa hyvinkin olla bändin paras julkaisu.

Jos Alghazanth on menneisyydessä leijunut kylmissä ja kosmisissa korkeuksissa, niin bändin
viimeinen levy on paluu maahan ja metsään. Sen soinnista tuoksuu kostea maa ja havupuut – tuore
veri myös. Lähtökohtaisesti helposti lähestyttävä levy on kuin tuhatvuotinen pakanallinen
menneisyys, monikerroksinen rakennelma, joka ei anna salaisuuksiaan ilmi kuuntelukerralla tai
kahdella. Jokainen kuuntelukerta tuo jotain uutta mukanaan.

Kiire ei ole minnekään, kaikkein vähiten omiin hautajaisiin. Levyn yhdeksän kappaletta, joista yksi
on instrumentaali nimeltä Pohjoinen, ovat kaikki harkittuja ja taiten toteutettuja. Mielikuva
arkunkanteen uppoavista nauloista nouseekin reilun viidenkymmenen minuutin aikana useamman
kerran mieleen. Tietynlainen ylevä päättäväisyys on läsnä jokaisessa nuotissa, jonka Alghazanth on
joutsenlauluunsa vuodattanut.

Eight Coffin Nails on hieno sinetti Alghazanthin pitkälle uralle. Bändi saattaa olla kuollut, mutta
levyt tulevat elämään vielä pitkään.

Harri Linnera