Aethyrick – Apotheosis

Arvosana: 10/10

Julkaisija: The Sinister Flame

Aethyrick laitettiin alulle talvipäivänseisauksena 2016, josta alkaen se on julkaissut uutta materiaalia ilman sen kummempia taukoja. Demonauhat The Trident-bearer ja Athanor of Sorcery näkivät päivänvalon 2017, eikä ensimmäinen kokopitkä levytys Praxis odotuttanut itseään seuraavaa vuotta pidempään. 2019 bändiltä ilmestyi kokoelmalevy Solstice Cycle, joka piti sisällään kesä- ja talvipäivänseisausten aikoihin alun perin julkaistut demot. Vuoden intervallilla mainitusta kokoelmalevystä julkaistiin Aethyrickin toinen täyspitkä, joka kantoi nimeä Gnosis.

Aika lailla samalla aikavälillä näkee päivänvalon myös kaksikon Exile ja Gall kolmas albumi, trilogian päättävä Apotheosis.

Levyn nimeen tuli matkan varrella huomattavasti synkempi sointi kuin bändi oli varmaankaan ajatellut. Muinaiskreikan sana ’apotheosis’ (ἀποθέωσις) tarkoittaa perusmerkityksessään jumalaksi korottamista, mutta hieman arkisemmin sen voi nähdä myös tarkoittavan jonkin kehityskulun huippukohtaa tai huipentumista. Sitä Aethyrickin kolmas albumi olikin viime vuoden lokakuussa kuolleelle taiteilijalegenda Timo Ketolalle, jonka viimeisimpiin töihin kuuluva maalaus koristaa levynkantta.

Aethyrickin aiempia albumeja on yhdistänyt se, että levynnimi on tiivistetty yhteen sanaan, kappaleita on seitsemän ja kokonaiskesto on noin neljäkymmentä minuuttia. Apotheosis naarmuttaa tutuksi tullutta kaavaa sen verran, että kappaleita on kuusi seitsemän sijaan. Levynpituus on aika lailla samassa haarukassa kuin aiemmin.

Naamioitu kaksikko ei ole muutenkaan lähtenyt keksimään taiteenlajiaan uudelleen. Eipä sillä, että kukaan olisi sitä varsinaisesti odottanutkaan. Aethyrick on melko täydellisesti löytänyt omanlaisensa ilmaisun ja sointivärin mustan metallin monenkirjaviin muotoihin taipuvalla kentällä. Tyylinsä puolesta Aethyrick olisi hyvinkin voinut syntyä 90-luvun puolivälin tienoilla, jolloin melodisuus ja tunnelmallisuus eivät olleet synonyymeja hampaattomalle, ponnettomalle ja pinnalliselle. Toisaalta bändi ei ole myöskään mitään väsähtänyttä retroilua ja vanhan uudelleen lämmittelyä, vaan sen tekemisissä on aidosti omaleimainen tunnelma ja paatos, tietty mystinen jännite maanläheisen ja korkeuksia kurottavan välillä. Jos saman asian tiivistäisi kahteen sanaan, ne sanat olisivat väkevä ja ylevä.

Kappalemateriaalin puolesta Apotheosis on Aethyrickin tähänastisen julkaisuhistorian tasokkain kokonaisuus, sillä jokainen kappale on selkeästi kiitettävän kategoriassa ja draamankaari on muutenkin aika lailla täydellinen. The Starlit Altar avaa murskaavasti ja päätöskappale Path of Ordealin kaihoisa lopetus jättää ilmaan kysymyksen siitä, mitä tulee trilogian jälkeen? Näiden kahden kappaleen välillä on vain puhtainta parhautta, kuten suorastaan häikäisevä In Blood Wisdom.

Apotheosis kantaa nimeään ylpeästi. Se on todellakin huippukohta. Tällä levyllä kaikki on tehty vielä pikkaisen paremmin kuin aiemmin ja jokaisella osa-alueella on manattu esiin se enigmaattinen Jokin, joka aivan liian monella jää ikuisesti löytämättä. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä Aethyrickin tulevaisuus tuo tullessaan.        

Harri Linnera