ABSTRACT SPIRIT – Theomorphic Defectiveness

a4154736949_10
Arvosana:www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Julkaisija: Solitude Productions

Theomorphic Defectiveness on moskovalaisen Abstract Spiritin jo neljäs täyspitkä julkaisu. Yhtyeen musiikillinen tyyli on melko hidassoutuinen funeral doom. Levyn kuudella kappaleella onkin yhteensä mittaa hieman yli tunnin verran. Alunperin melko vaisuksi jäänyt vaikutelma osoittautui vääräksi, kun levylle antoi hieman aikaa muhia ja velloa synkissä tunnelmissaan.

Painostava ja murskaava tunnelma syntyy erittäin murealta kuulostavasta kitarasoundista ja hyvästä koordinaatiosta rytmisoitinten kesken. Rummut ja basso eivät juuri mitään erityisempää kikkailua tee, vaan tyytyy junnaamiseensa, mikä toimii oikein hyvin. Musiikki saa lisää nyansseja ajoittain käytetyistä pianosta tai elektronisista tehosteista. Yhtye ei myöskään karta melodioita ja kitarat äityvät välillä oikein melodiseen tunnelmointiin. Ratkaisu joka on onnistunut, sillä pelkkä murjova junnaus kävisi pidemmän päälle tylsäksi. Vokaalit ovat tyypillistä aggressiivista syvää murahtelua, joka ei nyt erityisesti herättä huomiota suuntaan tai toiseen.

Kuten yllä jo sanoinkin, levy tarvitsee hieman aikaa, mutta mielestäni lopputulos on kyllä tutustumisen arvoinen kokonaisuus. Theomorphic Defectiveness on yllättävän tunnelmallinen julkaisu ja siitä löytyy paljon pieniä nyansseja, joihin kiinnittää huomiota vasta useamman kuuntelukerran jälkeen.

Theomorphic Defectiveness is the fourth full-length release by the muscovite band Abstract Spirit. The band’s musical style is pretty slowish funeral doom and the six songs on the album clocks for a bit over an hour. The first impression I got of the album seems to be misled, after giving it more time to wallow in it’s dark ambience and depressing soundscapes.

The oppressing and crushing feeling is achieved by the use of a very crisp guitar distortion and good coordination amongst the rhythm instruments. The drums and the bass does not participate in any kind of useless gimmickry either, but settles down to their own droning, which works perfectly well. The music is given more nuances by the use of a piano or electronic effects that are used from time to time. The band does not shun away from melodies either, but instead guitars go on to play some very atmospheric riffs. I think that this solution is the correct one, because an album full of only oppressing droning would tend to get boring in the long run. The vocals are your typical aggressive, deep growling, which does not really make you hate or love them either way.

As I said before, this album requires a bit of time and attention, but I think that the end result really is worth getting to know. Theomorphic Defectiveness is surprisingly atmospheric release, and it contains a lot of little nuances, that you really find only after listening to the album for a few times.

Aleksi Vaittinen