TUORETTA

Sammas’ Equinox – Pilgrimage / Boahjenásti

Arvosana: 7/10

Julkaisija: Signal Rex

Sammas’ Equinox -nimen takaa löytyy kolmikko Adar, Sùrya-Ishtara ja Voiddraugr, joista kahdella ensin mainitulla on taustaa muun muassa bändeistä Blood Red Fog, Funerary Bell ja Pantheon of Blood. Molemmat vaikuttavat myös ranskalaisen Nécropolen keikkakokoonpanossa.

Portugalilaisen Signal Rexin kompaktilevykkeenä ja vinyylinä julkaisema Pilgrimage / Boahjenásti kokoaa yksiin kansiin varsin lyhyen historian omaavan bändin kaiken tähänastisen tuotannon, eli vuosina 2016 ja 2017 julkaistut demonauhat. Kaiken kaikkiaan levy pitää sisällään seitsemän kappaletta, joiden yhteispituus on hieman päälle kolmekymmentä minuuttia.

Pilgrimagen aloittaa ambientmainen alkusoitto, joka maalailee tyylikkäästi aavemaista ja kylmää tunnelmaa, vaikka päättyykin hieman töksähtäen. Alkusoittoa seuraavat kaksi kappaletta Hyperborean Pilgrimage ja Streams of Apollo’s Blood ovat sekä hyvässä että pahassa sitä, mitä lappeenrantalaisen Satanic Warmasterin inspiroimalla kotimaisella mustalla metallilla on taipumus olla: alkukantaista, kotikutoista ja petomaista, mutta samalla jollain tapaa velttoa ja kömpelöä. Hieman liian punkia ainakin omaan makuun. Sammas’ Equinox ei ole ensidemollaan alagenrensä kehnoin edustaja, mutta kieltämättä bändin oma identiteetti on melko lailla ohkainen. Pilgrimagen päättää hieman noisen suuntaan kehkeytyvä loppusoitto, joka katkeaa samalla tavalla terävästi kuin alkusoitto.

Boahjenásti lähtee liikkeelle ilman alkusoittoa, mutta muuten erinomaisen lupaavasti. Shores of Pohjola soi saundimaailmaltaan huomattavasti kirkkaammin kuin vuotta aikaisemmin julkaistu ensimmäinen demo ja vastaavaa kirkastumista on myös sävellyksen tasolla. Alkukantaisuus ei ole varsinaisesti kadonnut mihinkään, mutta hieman liian yksioikoiseen kohkaamiseen on tullut sävyjä ja syvyyttä. Tavallaan tuntuu, että Sammas’ Equinox alkaa lunastaa lupaustaan pohjanperäläisestä mustasta metallista muutenkin kuin lyriikoissaan. Toisena tuleva Fávdna’s Arrow tiivistyy akustisen kitaran tuella kuin myrsky horisontin takana, ja vaikka hienon väliosan jälkeen kappaleen punainen lanka käykin hieman ohueksi, niin draamankaari kantaa loppuun saakka.

Boahjenástin päättää voitokkaasti suomenkielinen ja reilu kuusiminuuttinen Kuolonhenkäys, joka on selkeästi bändin tähänastisen elämän onnistunein kappale. Kun suomeksi julistetaan totisesti ja vakavasti, niin siinä on aina tietty koomisuuden vaara. Tässä kappaleessa selväsanainen ja korska julistus toimii kuitenkin enemmän tai vähemmän täydellisesti. Kuolonhenkäyksessä on myös itse teossa samanlainen mustan metallin ja ambientin saumaton symbioosi kuin norjalaisen Burzumin ja saksalaisen Bilskirnirin joissakin töissä, olkoonkin, että kauheasti muita yhtymäkohtia näiden kolmen välillä ei olekaan. Tässä kappaleessa Sammas’ Equinox lunastaa lopullisesti lupauksen aidosta pohjanperäläisestä mustasta metallista.

Käsillä oleva levy on oiva dokumentti siitä matkasta, jonka Sammas’ Equinox on suhteellisen lyhyen olemassaolonsa aikana kulkenut. Pilgrimage on vielä aivan liikaa aikakauteensa ja ympäristöönsä sidoksissa oleva teos, mutta vuotta myöhemmin julkaisunsa saanut Boahjenásti edustaa jo selkeämmin kolmikon omaa visiota. Mielenkiintoista kuulla aikanaan, kuinka tuo visio on sen jälkeen jalostunut.

Harri Linnera