TUORETTA:


03.05.2016
14:04

Jeff Wagner: Peter Steele (Like, 2016)


peter_steele

Jos vanhemmilleni The Beatles oli se ehdottomasti paras bändi maailmassa, jonka pariin voi aina palata ja joka aina kuulostaa hyvältä, minulle se on Type O Negative… ja toki Carnivore myös. Jeff Wagnerin kirja Peter Steelestä (1962–2010) kiinnosti siis ihan lähtökohtaisesti minua, vaikka koko projekti tuntui olevan vastatuulessa alusta alkaen. Muut bändiläiset ja myöhemmin vainajan sukulaisetkin jättäytyivät pois koko projektista, vaikka heiltä jonkun verran kommentteja onkin mukana. Kustantaja oli jotenkin epäilyttävä, sillä teosta ei tuntunut saavan järkihintaan tilattua mistään alkuperäiskielisenä. Onneksi virallinen suomenkielinen käännös tuli lopulta markkinoille tänä vuonna.

Kyllähän opus ohkaiseksi anniltaan jää, mutta toisaalta haastatteluita on saatu mukavasti Carnivoressa soittaneilta muilta kavereilta. Mielenkiintoisinta antia ovatkin Falloutin ja Carnivoren aikakaudet sekä totta kai Type O:n alkutaival, mutta bändin myöhemmät ajat olivat kyllä aika hyvin tiedossani jo ennen kirjan lukemistakin. Kirjan ansioksi voidaan laskea jonkinlaisen kokonaiskuvan luominen Peteristä, mutta esimerkiksi Type O Negativen tuotannosta jää kaikenlaista kiinnostavaa sälää käsittelemättä paljonkin.

Kirja on niin sanotusti masentavaa luettavaa, eli menestyksen kasvaessa Steelen henkilökohtainen elämä luisuu ihan kunnon ränniin. Toiset huomioiva ihminen on totta kai tykätty ja arvostettu, mutta tämähän johtaa helposti hyväksikäyttöön ja kompromisseihin. Musiikillisestikin menestyksen huomasi negatiivisessa mielessä, vaikka Type O minusta kaikkein kaupallisimmillaankin sai aikaiseksi huolella kasattuja albumikokonaisuuksia. Silti, en voi olla miettimättä, kuinka vielä paljon kovempi musiikin suurmies Steelestä olisi kuoriutunut, jos ei olisi osin vastoin omaa tahtoaan jättänyt päivätöitä 1990-luvun puolivälissä. Kaveri oli varsinainen kärsivän taiteilijan arkkityyppi, suorastaan kliseinen sellainen, joka sai ahdistuksestaan työstettyä suoranaisia timantteja.

Jos myöhempi ura nyt meni vähän kaupallisemmassa hengessä, viimeiseksi jääneen Dead Again -albumin myötä Steelen elämässä tapahtui jonkinlainen orastava uusi, äärimmäisempi alku katolisen uskoon kilahtaneena. Samaan aikaan brutaalia Carnivorea uudelleen lämmitellyt ja toisaalta aborttia kiivaasti vastustava jumalan mies alkoi olla taas sopivalla kahjo ja ehdoton! Tältä pohjalta tuleva tuotanto olisi voinut olla vähintäänkin mielenkiintoisen kuuloista.

No, sitten tulikin noutaja. Paljon oli aikanaan netti pullollaan asiaa siitä, mikä oli miehen kuolinsyy, kenen vika se oli jne. Kirja tarjosi tästä aiheesta minulle yllättäen täysin uutta ja kiinnostavaa tietoa. En spoilaa sitä kuitenkaan tässä. En suosittele kirjaa mitenkään varauksetta, mutta kiinnostavaakin sisältöä oli. Toivottavasti Type O Negativen hengissä olevilta jäseniltä itseltään saadaan vielä jossain vaiheessa lypsettyä virallisempi ja kattavampi niteellinen tarinaa.

Jaakko Marttila